Tassuterapiaa

Eilinen muutto yliopistosairaalasta kotipitäjäni terveyskeskuksen vuodeosastolle sujui hyvin. Tosin 150 kilsaa oli kova ryytyytys selälleni vaikka ennen lähtöä sainkin voimakasta kipulääkettä. Uudessa "kodissani" sainkin heti ruokaa ja kipulääkettä. Huonetovereina minulla on 82-vuotias rouva ja 81-vuotias rouva. Ihania leidejä ja juttua meillä piisaa.

En voi muuta kuin kehua tällaisen pienen yksikön toimintaa. Hoitajat puhuttelevat etunimeltä, joka tuo heti turvan tunteen ja lämpimän fiiliksen, lohduttavat sinua kivussasi ja ovat äärimmäisen huolehtivia, ystävällisiä ja lähellä sinua. En moiti millään lailla minun hoitoa yliopistosairaalan vuodeosastolla, mutta kyllä pienessä yksikössä on se sellainen oma lämpö ja fiilis.

Tänään sain vieraaksi omat koiravauvani.

Ette usko kuinka ikävä minulla on ollut eläinlaumaani. Itku kurkussa olen naamakirjasta elukoiden kuvia selannut. Ja tänään sain syliini kaksi kookipoikaa. Parasta kiputerapiaa sekä mielenterveysterapiaa. Nassun kun sai painaa koiran turkkia vasten, likomäräksi nuoltu naama ja se suunnaton hännän viuhtominen. Kuinka pyyteetöntä voikaan eläimen rakkaus olla. Ylimääräistä kipua tämä koirien näkeminen minulle toi, mutta ihmeekseni lisä kipulääkityksen jälkeen oti  päiväunet. En ole koko petipotilaana olon (1,5 viikkoa) aikana pahemmin päivällä nukuttunut. Lähinmä sellaisia levottomia torkahduksia, joista säpsähtäen on herännyt.

Tämän meidän nuorimmaisen koiran kanssa olen suunnitellut kaveri-koira toimintaa. Hauveli on niin ihmisrakas sylivauva kun vaan voi olla ja tosi kiltti, mitä nyt vanhemman koiran laittaa välillä ruotuun komentamalla, mutta kunnioittaa ihmisiä suunnattomasti. Kaveri-koira toiminnan avulla voisin maksaa omalla tavalla takaisin siitä kuinka kiitollinen olen omasta hoidostani. Kova työ sen hoidon eteen on tehty, mutta kyllä se kannatti. Heti kun kinun selkä on kuntoutettu ja on kunnossa sekä vaaveli täyttää 2 vuotta niin menemme kaveri-toiminnan kursseille. Näin pääsen jakamaan eläinten tuomaa mielihyvää muillekin.