Minä ja minun kipu-elämäni

Nyt seuraa postaus jossa yritän olla vain positiivinen vaikka 12.2 puhalsimme herra Hortonin kanssa yhden yhteisen kynttilän synttärikakusta. Niin kauan on nyt ollut  tämän akan komentosilta sumussa. Koska positiivista tekstiä ei minulta välttämättä irtoa kipujen jäytäessä tälläkin hetkellä niin mennään kuvilla. Toivottavasti edes joku kuvista ilahduttaa sinun päivää. Muista Sinä olet tärkein <3 Ilmarille tuli jouluna ruuasta ähky ja lahjojen jaon aikaan olikin kooma päällä.  Possellakin oli joulumieltä rinnassa.  Tapaninpäivän taivas  Sakua painaa väsy, sillä hänestä tuli taas iskä <3 Alla Anni-mamma ja lapsoset Kuva: Kennel Haapatassun  Posse nauttii puhtaasta lumesta, koivet kohti taivasta  Ja kyllä, se on koira ja corgi. Se on Ilmari...  Myrskyn jäljiltä saimme nauttia lumitaiteesta ikkunassa Possen lumi-iloja syvässä lumessa Vanhan talon eli Onnelan lämmöstä ja rauhasta on myös nautit

Kipu on vienyt minulta elämän. Sen elämän jota rakastan, sen elämän jonka nahoissa viihdyin. Kipu on vienyt minulta kyvyn iloita, kyvyn nauraa aidosti ystävieni kanssa kuohuviinilasin ääressä savinaamiot kasvoilla. Kipu on vienyt minulta kyvyn tehdä asioita joita rakastan, kyvyn ratsastaa täyttä kiitoa kohti auringonlaskua tukka hulmuten. Kipu on alistanut kehoni temppelikseen tehden minusta sen ylipapittaren. Kipu on nyt elämäni.