Minä ja minun kipu-elämäni

Eilinen muutto yliopistosairaalasta kotipitäjäni terveyskeskuksen vuodeosastolle sujui hyvin. Tosin 150 kilsaa oli kova ryytyytys selälleni vaikka ennen lähtöä sainkin voimakasta kipulääkettä. Uudessa "kodissani" sainkin heti ruokaa ja kipulääkettä. Huonetovereina minulla on 82-vuotias rouva ja 81-vuotias rouva. Ihania leidejä ja juttua meillä piisaa. En voi muuta kuin kehua tällaisen pienen yksikön toimintaa. Hoitajat puhuttelevat etunimeltä, joka tuo heti turvan tunteen ja lämpimän fiiliksen, lohduttavat sinua kivussasi ja ovat äärimmäisen huolehtivia, ystävällisiä ja lähellä sinua. En moiti millään lailla minun hoitoa yliopistosairaalan vuodeosastolla, mutta kyllä pienessä yksikössä on se sellainen oma lämpö ja fiilis. Tänään sain vieraaksi omat koiravauvani. Ette usko kuinka ikävä minulla on ollut eläinlaumaani. Itku kurkussa olen naamakirjasta elukoiden kuvia selannut. Ja tänään sain syliini kaksi kookipoikaa. Parasta kiputerapiaa sekä mielenterveysterapia

Tänään en päässyt puukon alle, mutta ilokseni sain kuulla että minut leikataan 9.10. Ette lukijat usko kuinka onnellinen olen. Tieto sitä, että saan mahdollisuuden päästä eroon kivuista ja päästä elämään normaalia elämää, saa auringon nousemaan taivaalle ja nostaa hymyn huulille. Minua kävi tapaamassa sama lääkäri kuin eilen, mutta nyt ei ollut samanlaisesta asenteesta tietoakaan. Aivan kuin eri lääkäri olis ollut kyseessä. Sain myös tietää että tämä kyseinen lääkäri avustaa leikkaavaa lääkäriä minun leikkauksessa. Kovin oli tänään sitä mieltä, että leikkaus auttaa minua kivuissa, jos vain luutuminen onnistuu. Kehui minun muita välilevyjä ja nikamia hyväkuntoisiksi, joten mikään rappeumatauti minulla ei siis ole. Kannusti myös jatkamaan laihdutusprojektia ja onnitteli saavutetusta tuloksesta. Juteltin myös ratsastuksesta terapiamuotona selän kuntoutuksessa. Vitsailtiin myös vieroitushoidosta, sillä nyt vedän sellaisen määrän nappeja suuhun, josta moni narkkari olis kateellinen. To

Nyt on tulossa aikamoinen avautuminen. Olen tosiaan ollut nyt sairaalassa reilun viikon kipuhoidossa odotellen tietoa siitä että leikataanko minut nyt vai passitetaanko minut leikkausajan kanssa kotipitäjäni terveyskeskukseen jatkamaan kipuhoitoa. Minulla on edelleen käytössä huomattavasti isompi lääkitys kuin kotona. Näiden lisäksi joudun pyytämään 3-5 kertaa päivässä lisää kipulääkettä. Nämä käyttämäni lääkket eivät ole mitään Burana ja Panacod- tabuja. Lääkitystäni ei ole vielä siis päästy tiputtamaan, päinvastoin sitä on edelleen lisätty. Olen siis todella kipeä ja tuskainen. Minulle kyljen kääntäminen tai makuullaan syöminen on maraton-juoksuun verrattava suoritus. Minut on tässä sairaalassa nähnyt kaksi lääkäriä täällä osastolla, joista toinen on Mäkelä ja toinen on vissiin joku tämän osaston selkäortopedi. Tänään tämä minulle nimeltään tuntematon lääkäri kävi minua aamukierroksella moikkaa-massa. Eilenhän minua ei kukaan lääkäri käynyt katsomassa, koska kuulemma Mäkelä un

Päivä nro 5 on valjennut sairaalassa. Lääkäreiden päätöksestä jäin viikonlopun yli sairaalaan ja maanantaina minun pitäisi saada leikkauspäivä kouraani. Tämä päivämäärä tulee ratkaisemaan sen, että jatkanko kipuhoitoa täällä, kotikuntani terveyskeskuksen vuodeosastolla vaiko kotona. Itse haluaisin pysyä täällä, koska hoitoni on ykkösluokkaa ja pelkkä ajatus 150 kilometrin ambulanssimatkasta tällä selällä tuntuu kuoleman marssilta. Kotiin EN missään nimessä halua. Minä pääsen hädin tuskin liikkumaan rollaattorin avulla niin miten luulet minun liikkuvan kaksikerroksisessa talossa jossa ensimmäinen kerros on niin sanotusti 1,5 kerros (kymmenkunta rapusta ennenkuin olen ns. ensimmäisessä asuinkerroksessa) ja minulla on hoidettavana kotona hevonen, kissa, kani ja kaksi koiraa. Niin, miten päädyin sairaalan pahnoille nukkumaan. Olen jo parin viikon ajan kärsinyt kasvavista kivuista johon lääkitykseni ei enää purrut. Yritin saada lääkärilleni aikaa, mutta sain vain soittoajan melkein ko

Niin se elämä minua heittää. Viimeiset pari viikkoa on ollut aikamoista taistelua kasvavien kipujen kanssa. Yritin saada aikaa oma lääkärille jotta rukattaisiin lääkitys kuosiin. Seuraava vapaa aika olisi ollut lokakuun puolella. Sain soittoajan 21.päivälle, mutta eipä sitä nyt tartte. Kipujen lisääntymisen lisäksi olen taas menettänyt yöuneni. 5 tuntia unta tunnin jaksoissa on jo saavutus. Su-ma välisenä yönä sitten oikea jalka lyttäsi alta vessareissulla. Seiniä pitkin nojaten ja kontaten suoritin vessareissun. Aamulla kun vihdoin nousin karvajätkien painostuksesta ylös, niin selkä kuin jalka oli suhteellisen ok. Tosin jalka oli koko matkaltaan tunnoton ja selkä paukkui aikalailla joka askeleella. Eläinten aamutoimet sain kuitenkin kuta kuinkin hoidettua. Sitten pitikin lähteä punnitukseen. Ajomatkan aikana tunsin kuinka selässä sekä jalassa jokin alkoi venymään tuoden mukanaan sähköisen kuumuuden. Paino oli tippunut 800 g, josta olin todella tyytyväinen. Täytyy nimittäin otta

Hengissä selvitty kolmannesta kuntoutusjaksosta Ortonissa. Oli vähän erilainen kuntoutusjakso. Aika paljon oli luentoja ja juttuja jossa keskityttiin kehoon, mieleen ja rentoutumiseen. Oli siellä välissä myös kuntosalia ja vesijumppaa. Sekä rauhallisia pelejä sekä venytysharjoituksia. Mutta ehdottomasti parasta antia tällä kuntoutusjaksolla oli uusi ystävyys. Olen aikaisemmilla kerroilla asustellut yksin, koska nukkumiseni on ollut niin huonoa ja sen varjolla olen ollut yksin huoneessa. Mutta nyt tämä maa säästää vähän joka asiassa ja myöskin me kuntoutujat maksamme siitä sillä että jos haluaa yöpyä yksin niin maksat itse lisää. Monesta varmaan tuntuu ihan oikeutetulta että joutuu maksamaan ns. extra-kohtelusta, mutta meidän kipukroonikoiden kohdalla pitää ajatella sitä että nukkuminen on jokaiselle kroonikolle yksi tärkeimmistä asioista hallita kipujaan. Minä en henkilökohtaisesti halua olla lisäämässä kenenkään kipuja sillä että vaeltelen huoneessa unta odotellessa, pidän va

"Yksinäisyyden pimeä huppu laskeutuu  päälleni. Se pimentää maailmani, sydämeni ja elämäni. Turhaan haron ilmaa käsilläni, ei ole ketään  joka niihin tarttuisi. Ei ole ketään, joka kuulisi, välittäisi, tukisi. Ei ole ketään jonka olkaa vasten nojaisin, levähtäisin. Antaisin itkun tulla, suolaisena sateena. Ei ole ketään joka sanoisi minulle, ole vahva.  Sinä pystyt siihen. On vain minä ja yksinäisyys. Kaksi yksinäistä saman taivaan alla" Yksinäisyys on asia, jota moni ihminen pelkää ja tekee kaikkensa ettei tarvitsisi olla yksin. Yksin ilman ystäviä, naurua, elämää, sosiaalisia tapahtumia sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olen aina tullut hyvin toimeen yksinäni. Osaan keksiä tekemistä yksin ja omalla tavallani vierastan sitä kulttuuria, jossa ihmisen ympärillä on lauma ihmisiä, jotka vahvistavat sinun omaatuntoasi, tekemisiä ja mielipiteitäsi. En ole erakko, pidän ihmisistä ja mielellään tutustun uusin ihmisiin. Mutta minun elämässäni ei ole