Minä ja minun kipu-elämäni

Perjantaina tuli 4 viikkoa leikkauksesta ja sain ottaa fyssareiden antaman ns. rankemman jumpan käyttöön. Tehnyt sen vasta kerran, koska on todellakin rankempi setti. Mutta ei minun liikunta ole pelkästään jumppaa, sillä jumpan ohella olen käynyt joka päivä kerran tai kahdesti kävelemässä. Aina joku on ollut mukana (yksin en halua/uskalla vielä liikkua ulkona), yleensä mies hevosen tai koirien kanssa. Aktiivisuusrannekkeessa alkaa olemaan yli 4000 askelta enemmän sääntö kuin poikkeus. Eilen sain myös kuntopyörän käyttööni tänne kotiin ja ensimmäinen kilometri on nyt poljettu. Joten hurjaa tahtia on kyllä paraneminen lähtenyt käyntiin ja olen ihan mykistynyt asiasta. Tällä viikolla kävin myös lääkärissä paaritaksilla uusimassa ja suunnittelemassa kipulääkitystäni. Minut leikkauksen jälkeen kotiuttanut lääkäri ajattelin että lääkityksen voi lopettaa kuukauden jälkeen kuin seinää. Helvetin fiksu lääkäri. Noh, nyt minun oma lääkäri suunnitteli minulle lääkityksen pariksi kuukaudek

Minä ja minun hevoseni vuonna 2009 Olen ratsastunut 8-vuotiaasta ja se on niin osa minua, aivan samalla lailla kuin hengittäminen tai syöminen. En osaisi kuvitella elämääni ilman ratsastusta ja hevosia. Elämäni ensimmäinen stoppi harrastukseen tuli keväällä 2006 kun selkäni leikattiin. Hevosen selkään palasin kuitenkin jo talvella 2007, mutta meni kuitenkin yli vuosi ennen kuin pystyin ratsastamaan koko tunnin ratsastuksenopettajan valvovien silmien alla ryhdikkäästi, itseni kantaen ja pitäen korsettilihakset töissä. Niin ja saaden hevosenkin liikkumaan samalla. Ratsastushan on mitä parhainta harjoitusta vatsa- ja selkälihaksille, niin pinnallisille kuin syvillekin. Myös lantionpohjalihakset, reisilihakset ja pohkeet joutuu hommiin. Vähiten töitä ratsastaessa on käsilihaksille, hevosta kun oikeasti hidastetaan istunnasta ;) Mutta ratsastus on todellakin kokonaisvaltaista harjoitetta koko keholle. Minun parhaat sykkeet on tunnilla olleet päälle 200 ja kaloreita on palannut yl