Leikkauspäivä varmistui

Tänään en päässyt puukon alle, mutta ilokseni sain kuulla että minut leikataan 9.10. Ette lukijat usko kuinka onnellinen olen. Tieto sitä, että saan mahdollisuuden päästä eroon kivuista ja päästä elämään normaalia elämää, saa auringon nousemaan taivaalle ja nostaa hymyn huulille.

Minua kävi tapaamassa sama lääkäri kuin eilen, mutta nyt ei ollut samanlaisesta asenteesta tietoakaan. Aivan kuin eri lääkäri olis ollut kyseessä. Sain myös tietää että tämä kyseinen lääkäri avustaa leikkaavaa lääkäriä minun leikkauksessa. Kovin oli tänään sitä mieltä, että leikkaus auttaa minua kivuissa, jos vain luutuminen onnistuu. Kehui minun muita välilevyjä ja nikamia hyväkuntoisiksi, joten mikään rappeumatauti minulla ei siis ole. Kannusti myös jatkamaan laihdutusprojektia ja onnitteli saavutetusta tuloksesta. Juteltin myös ratsastuksesta terapiamuotona selän kuntoutuksessa. Vitsailtiin myös vieroitushoidosta, sillä nyt vedän sellaisen määrän nappeja suuhun, josta moni narkkari olis kateellinen. Toivoi myös, että kivut ja lääkitys saataisiin kuriin ennen leikkausta. Kaiken kaikkiaan minulle jäi tämän aamuisesta kierrosta hyvä fiilis ja maku suuhun.

Nyt vain odotellaan että mahdunko oman pitäjän tk:n vuodeosastolle (äsken kävi hoitaja sanomassa että paikka löytyi), otetaan muutamat verikokeet, anestesialääkäri käy jututtamassa koskien tulevaa leikkausta ja tehdään leikkausta varten myös kaikki paperityöt niin ei tartte tulla tänne sairaalaan enää käymään ennen leikkausta. Kohta saankin sitten lounasta. On se ihmismieli uskomaton. Oon ollu 11 tuntia ilman ruokaa ja juomista niin tuntuu kuin olisin nälkäkuoleman partaalla. Joskushan sitä on huomaamatta pitkään syömättä niin ei se tunnu niin pahalta kuin pakotettu paasto.

Nyt jo pelottaa tuo tuleva siirto ambulanssilla. Kyyti niillä paareilla maaten ei ole mitenkään tasaista näin selkäpotilaan näkökulmasta. Onneksi hoitaja lupasi mulle lääkecoctailin ennen matkaa. Mutta nyt ruuan kimppuun ja jos vaikka pienet unet ennen siirtoa.

Minä ja minun tukisukat