Ranne leikattu

Nyt on oikea räpylä leikattu. Diagnoosihan oli G56.0 eli Syndroma canalis carpi l. dx. ja hoitona tähän vaivaan päädyttiin siis leikkaukseen eli keskihermon vapautukseen.

Päiväkirurginen operaatio oli nopea. Aamulla piti olla sairaalassa klo 7.30 ja kotiin pääsin saattajan kanssa lähtemään klo 12.15. Leikkaussalissa olin korkeintaan 35 minuuttia ja itse leikkaus kesti varmaan vartin tai 20 min. 

Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa ja verityhjiössä, minulle uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus lääketieteen saralla. Piikkikammoisena, heti kun kuulin että puudutuksessa tehdään leikkaus, pyysin esilääkitystä kun jo pelkkä leikkaus jännitti aivan kamalasti. No, eihän tämä suunnitelma mennyt ihan niin kuin oli ajateltu.

Minä könysin leikkauspöydälle johon minulle tuotiin polvien alle kolmion mallinen tyyny helpottamaan selkäni tilaa leikkauksen ajaksi. Ihana leikkaussalitiimi <3 Vihdoin hoitaja alkaa hakemaan suonia vasemmasta kädestä että saisi tipan siihen. Samalla leikattavaa kättä alettiin valmistelemaan leikkausta varten. Pesua ja putsausta, mansetin laittoa (verityhjiön "tekoa" varten) ja steriilien leikkausliinojen asennusta. 

Sitten pieni takaisku, eihän mun jännityksestä johtuen kämmenselästä suonta löytynyt joten seuraavaksi ranteen sivu työn alle. Pistos, meikäläiseltä irvistys ja hoitajan ähkäisy kun suoni oli liian olematon. Leikkaava lääkäri marssi saliin ja alkoi puuduttamaan kättä. Lääkäri vissiin luuli että olen jo tipassa ja saanut esilääkityksen, joten tuikkasi sen järjettömän puudutuspiikin pystyyn mun kämmenen ja ranteen rajamaastoon. Melkein kiskaisin käden irti leikkausalustasta, mut päädyinkin vain kiroamaan. Kyllä siinä tuskan kyyneleet kihosi silmiin ja pulssi nousi. Onneksi anestesiahoitaja oli näppäimillä ja vauhdista survaisi tiputusneulan kyynärtaipeeseen ja jotakin ihanaa, rentouttavaa nektariinia virtasi mun suoneen. Pahoitteli tilannetta ja mulkaisi lääkäriä pahasti. Onneksi se oli ainoa leikkauksen kupru, muuten oli meno ja meininki salissa rento ja rauhallinen. Sain jopa leikkaavan lääkärin nauramaan mun jutuille.

Leikkauksen jälkeen haava umpeen ja sain ylhäällä kuvassa olevan miehekkään nyrkkeilyhanskan suojaksi ja painoksi. Rullatuolilla päiväsaliin SYÖMÄÄN. Kyllä nuo leikkausta edeltävät paastot on hanurista. Mikä siinä on että tuollainen pakollinen syömättömyys on muka niin kamalaa ja tuntuu pitkältä kuin nälkävuosi kun taas joskus esim. kiireestä johtuen ei ole ehtinyt syömään, niin ei tunnu missään. Ihminen on mielenkiintoinen otus.

Olen kärsinyt elämäni aikana vaikka minkälaisista kivuista sekä leikkauksista johtuvista kivuista. Minun vasen ranteeni on leikattu tähystyksessä osittaisen jänteen repeämisen johdosta joten oletin kivun olevan samaa luokkaa kuin silloinkin. Noup, kivut oli jotain uskomatonta. Niitä ei voi verrata millään lailla selkä-, hermo- tai luusärkyyn. Mutta onhan se hieno huomata ettei mun kroppa ole niin turta kipuihin, vaan reagoi leikkauksen tuomiin kipuihin KIPUNA =)

Ensimmäinen yö meni valvoessa ja torkkuessa pienissä pätkissä käden ollessa tuettuna kohoasentoon tyynyjen avulla. Selkäkipuisena sekä jalkakipuisena oli haastavaa löytää asentoa missä pystyin olla ettei selkä ja jalka kipuile ottaen myös huomioon leikatun käden. Voin kertoa että haastavaa oli. Mut kyllä pari unetonta yötä ja päivää väsytti minutkin ja kipulääkitys tainnutti minut tehokkaasti.

Onneksi kivut alkoivat hellittämään heti kun sain ottaa nyrkkeilyhanskan pois. Toki se että kättä voi nyt liikuttaa ja sitä pitää liikuttaa, niin käsi ja leikkaushaava kipeytyy. Mutta onneksi kivut saa nyt pidettyä aisoissa minun normaalin kipulääkityksen avulla. Ehkä mä selviän, tästäkin, hengissä.