Kipukroonikon elämää

Minulta on moni kysynyt millaista on kipukroonikon elämä. Muille kun minun elämä vissiin avautuu silleen, että makailen vain kotona, nautin elämästä, nukun pitkään ja touhuan omiani. Kun enhän minä voi kipeä olla kun minulla ei ole mikään paikka paketissa, kipsissä tai tikeillä kursittu kasaan. Ja kun minä hymyilen! Niin no, kun sitä itkuakin on tullut kokeiltua ja sekään ei auta.

Joten yritän tässä tekstissä parhaani mukaan avata kipupotilaan elämää. Mutta älkää lukeko tätä kuin piru raamattua, jokainen kipupotilas on omanlaisensa ja jokaisen kivut ovat erilaiset. Tämä on juuri minun, yhden kipukroonikon elämää.

Kipuhan jaetaan kahteen kategoriaan, akuuttiin ja krooniseen. Akuutti kipu on äkillistä, lyhytaikaista kipua ja krooninen on pitkäkestoista, pitkittyvää kipua. Krooninen kipu voidaan jakaa vielä moneen eri alakategoriaan kuten neuropaattinen kipu. Minun kipuni ovat jo kroonistuneet, koska ne ovat kestäneet vuosia. Näitä minun kipuja yritetään hallita, saada edes jonkinlaiseen kontrolliin, voimakkailla kipulääkkeillä. Akuuttiin kipuunhan yleensä auttaa parasetamolit ja tulehduskipulääkkeet (tosin luunmurtumissa tms. toki käytetään vahvoja kipulääkkeitä, mutta huomattavasti lyhyemmän ajan). Minä olen niistä siirtynyt jo kauan sitten ihan eri lääkkeisiin. Peruslääkkeenä minullakin on myös parasetamolit ja tulehduskipulääkkeet jolla taistellaan selässäni riehuvia tulehduksia vastaan, mutta itse puhtaaseen kivun hoitoon on omat keinonsa eli opioidit. Nämä laillistetut huumeet niin kuin yksi kaverini sanoi. Jep, niitä minä popsin päivät pitkät, mutta miksi.

Itse kärsin tällä hetkellä neljästä erilaisesta kivusta jotka kaikki kuitenkin kipuilee vielä monella eri tapaa. Moni on sitäkin kysynyt että millaisia kipuja sinulla on. Niitä on loppupeleissä niin monenlaista niin on hirveän vaikea kuvailla millaisia ne ovat. Kun on kolme, neljä eri diagnoosia niin se tuo mukanaan omat kipunsa. Mutta kokeillaan avata tätä minun kipuelämää jollakin lailla. Sen voin kuitenkin sanoa, että en edes pahimmalle vihamiehelleni toivoisi tällaisia kipuja mitä minulla on. Tai, no ehkä muutamalla ex-miehelle ;) 

Oikean jalan sesamluun pirstoutunut murtuma joka on nyt johtanut luun kuolioon saa aikaan luu- ja nivelsärkyä sillä tämä kropalla outo mötikkä on tulehduttanut koko sesamluun alueen eli isovarpaan koukistajajänteen alueen seesamluiden kohdalta sekä isovarpaan tyvinivelen. Nivelrako on täynnä nestettä ja siksi minun isovarvas ei liiku ollenkaan. Tästä kaikesta johtuva särky on inhottavaa, raastavaa ja pistävää kipua johon ei tahdo edes kipulääkkeetkään auttaa. Koko jalkaterä ja nilkka ovat turvoksissa, ja on kuin yksi sykkivä sydän. Päivisin jalan kipua en pahemmin huomaa kun selän leikkauksessa tullut hermovamma on ns. turruttanut minun koko oikean jalkani polvesta alaspäin. Mutta iltaa kohti kun emännän meno alkaa hyytymään niin jalkapohjan kivut kasvavat.

Välilevyn pullistumista ja nikamamuutoksista johtuvat selkäkivut sekä pakarakivut ovat taasen joka päivä erilaiset. Mutta pääsääntöisesti kipu on kuumottavaa, jomottavaa, juilivaa, turruttavaa ja joskus salpauttavaa. Silloin kun selkä menee jumiin eli ns. lukkoon, on kipu tajunnan räjäyttävää ja silloin on jopa vaikea hengittää. Nämä hetket ovat selkäkivun kanssa niitä inhottavimpia, koska en voi koskaan tietää milloin sellainen jumitila tulee. Se voi tulla sängystä noustessa, kumartaessa eteenpäin, aivastaessa, istuessa jne. Mutta peruskipuna pärjään selkäni kanssa. Peruskivulle löydän sängyssä, sohvalla tai nojatuolissa sellaisen asennon jossa minun on hyvä olla. Joskus monta tuntia, joskus vajaa puoli tuntia. Mutta kuitenkin asento missä on hyvä olla! WUHUU, voittajan fiilis. Lääkitys onneksi pitää tämän selän kivun aisoissa, mutta nämä kipuhetket. Ne piinaavaat sekunnit tuntuvat minuuteilta ja oma mieli vain takoo päänupissa, kunpa tämä olisi jo ohi. Tuskan hellittäessä uskaltaa todeta, että hengissä ollaan!

Selästä johtuvat issias-tyyppiset hermosäryt sekä neuropaattiset säryt ovat niitä pahimpia. Minulla pääsääntöisesti tuo oikea jalka kärsii näistä kivuista, mutta huonoina päivinä myös vasen jalka saa täyslaidallisen. Hyvinä päivinä vasen jalka on oireeton ja oikeassa kipu repii vähän polven yläpuolelle. Huonoina päivinä, vasemmassa jalassa kipu repii polven alapuolelle ja oikeassa jalassa varpaisiin saakka. Tätä kipua on ehkä kaikista vaikein selventää ihmisille, mutta se tuntuu lähinnä siltä kuin koko jalka on ensin tulessa ja sitten tuntuu kuin joku kaataisi jalan sisälle jääkylmää vettä. Perässä tulee sähköiskuja iskevät tulikuumat rautanaulat. Ne ovat niitä kipuja, jotka valvottavat ja eivätkä anna mitään rauhaa missään asennossa. Kivuliaan, unettoman yön jälkeen mieli harhailee puuliiteriin ja kirveeseen. Ajatus jalan katkaisemisesta kirveellä yläreidestä ei siinä kohtaa tunnu yhtään huonolta ajatukselta.

Mutta sekoitetaan vielä tätä koko kipupalettia sillä että minulla on myös kropassani tunnottomia paikkoja. Niin kuin aiemmin tuossa ylhäällä kirjoitin niin oikea jalkani on polvesta alaspäin tunnoton. Hyvinä päivinä se on vain pinnasta tunnoton, huonoina päivinä en tunne koko jalalla mitään. En tunne jos astun jonkun esineen päälle tms. Ja ei varmaankaan tarvitse kertoa, että huonoinan hetkinä vasen jalkanikin menee tunnottomaksi. Tai joka yön herään siihen kun molemmat jalat ovat täysin turtana, jos olen nukkunut selällään liian kauan. Myös minun molemmat pakarani ovat pääsääntöisesti turrat. Viimeksi kun kiputilanteeni vaati päivystyksessä käynnin ja kipupiikkejä. En voinut maata ollenkaan vasemmalla kyljellä, koska kipu oli silloin huomattavasti pahempi sillä puolen. Joten sain piikit vasempaan kankkuun. Ja en tuntenut ainoatakaan piikkiä. Minä joka vihaan piikkejä kuin ruttoa ja olen kärsinyt piikkikammosta koko ikinä. Oikea pakarani on puutunut jo viime kesänä, mutta vasen seurasi perässä siis tämän kevään aikana.

Myös virtsarakkoni on ns. tunnoton. En esimerkiksi tunne kun virtsaan tai katetroin itseäni. En tunne jos pissa jää valumaan ennen kuin se on polvissani menossa. Huonoina päivinä en tunne myöskään peräaukkoani. Mutta ohipissoilta ja -kakkoilta minut on pelastanut minun tulehtunut ja koko ajan jännityksessä olevat vatsa- ja selkälihakseni. Niin syvät kuin pinnallisetkin. Mutta pelko siitä, että jonakin päivänä nekin voivat pettää, on surullinen.

Nyt jos, lukija, lyöt nämä kaikki yllä kirjoitetut kivut ja puutumiset yhteen niin voit kuvitella millaisia minun päiväni ovat. Ne ovat tuskaisia, pitkiä ja helvetin tylsiä kun odotan vain milloin on kulunut 8 tuntia, että voin ottaa lisää kipulääkkeitä jotta saisin kivun laantumaan. 

Ai, niin. Selkäleikkaukseen vaaditaan ehjä hammaskalusto joten jouduin käydä hammaslääkärissä jossa hampaat kuvattiin sekä tutkittiin. Yksi pieni reikä löydetiin joka paikattiin. Siitä on kohta 3 viikkoa aikaa ja vieläkin kärsin hammaskivusta kun muovipaikka hakee omaa viimeistä muotoansa hampaassa. Se, että lääkitys on aiheuttanut minulle kuivan suu, joka pitkittää tätä hammaskivun hallintaan saantia. Joten kärsin siis vielä hammassärystä. Mutta eiköhän se mene siinä sivussa :P

Toivottavasti tämä antoi jonkinmoisen kuvan kipukroonikon elämästä. Vaikka kipuja on niin olen minä onnellinen että minulla on ELÄMÄ <3

P.S En ottanut tähän tekstiin muita asioita kuin kivun joka vaikeuttaa elämää. Niistä muista (esim. asioista joista olen joutunut luopumaan tai asioita missä tarvitsen apua) joskus myöhemmin jossain muussa tekstissä.