Elämisen vaikeus ja tielle ilmaantuneet vaikeudet

Se että sinulla on nyt joku tavoite. Jokin syy pudottaa painoa, jokin syy tehdä asioille jotakin, jokin syy olla luovuttamatta mutta, mutta... Valotetaan asia menemällä parin viikon takaisiin asioihin.

MRI-kuvaus oli ja itse kuvaus meni hyvin. Selkä tietysti kipeytyi todella paljon ajomatkasta ja vajaan 30 minuutin paikallaan, selin makuulla olosta. En ehtinyt saada kipuja ns. hallintaan kun piti jo matkustaa junalla Helsinkiin Ortonin kuntoutukseen. Kauhukseni huomasin meidän viikko-ohjelmaa selattuani, että meillä oli liikuntaa melkein 3 tuntia joka päivä. Siihen päälle luennot, yksilötapaamiset sekä kuntotestit. Tiedän, tiedän. Kunnon mukaan mennään ja tehdään, mutta minulla on paha tapa vetää asiat aina överiksi. Viimeksi niin kävi vuonna 2009-2010 kun olin saanut kroppani siihen kuntoon että voin aloittaa rapistuvan kroppani kiinteyttämisen ja kunnon kohotuksen. Tulosta alkoi syntymään hyvinkin nopeaa joka innosti liikkumaan enemmän. Siinä sai yöunet ja vapaapäivät väistyä. Puoli vuotta kroppa jaksoi kunnes selkä sanoi poks. Ja sillä tiellä ollaan. Joten pelkäsin kuin rutto meidän liikuntahetkiä ja lihaskuntotestejä.

Kuntonyrkkeily, venyttelyt, asahit, kuntopiirit, salitreenit yms menivät hyvin, joskin se näkyi yöunien vähyydessä ja kipulääkkeiden määrässä. Lihaskuntotestipäivänä se kilpailuhenkisyys sitten nosti päätä todella kun fyssarit sanoivat että tee edes yksi liike, liike on hyväksi. Se että minä tällä selällä runttasin neljä punnerrusta ja reilu 30 sekunnin selkälihaslankutus oli tarpeeksi. Sille että olen nyt todella kipeä, väsynyt ja vittuuntunut. Siihen päälle tämä helvetin dieetti ja urologian polilta saatu käsky katetroida kerran, kaksi päivässä. Alkaa pikkuhiljaa päänuppini olemaan aikasta tiukilla.

Juhannuksen jälkeen minulla oli käynti urologian polilla Oulussa. Tehtiin kaikenmaailman testejä ja mittauksia. Kaiken ihanuuden kruunasi virtsarakon tähystys. Näillä testeillä haetiin sitä, että onko rakossani jotain elimellistä vikaa vai johtuuko minun pissavaikeudet, tai itse asiassa pissahädän puuttuminen, selästä. Ennen polilla käyntiä kävin pissakokeissa joissa suljetaan pissatulehdus pois. Minulle soitettiin parin päivän päästä, että minulla on E.Colin aiheuttama pissatulehdus. Ja koska en tunnen rakkoani enkä virtsaamistani niin koskaan ei saada selville kuinka kauan minulla tulehdus on ollut. Minua lähin keskussairaala kun ei ottanut kuuleviin korviinsakaan kun yritin heille puhua, että pitäisikö tuota minun pissaongelmaa selviä. Kuulemma vika on vain siinä, kun olen kipeä. Ehkä alkuun tilanne saattoikin olla näin, mutta että samalla selityksellä mennään kuukaudesta toiseen, ei ole minusta oikein ammattimaista.

No, antibiooteilla tulehdus hoidettiin ja onnella selvittiin siitä, ettei tulehdus ollut levinnyt munuaisiin. Virtsarakossa tulehdus näkyi ärtyneisyytenä ja limakalvon muutoksina. Tämä selvisi tähystyksessä. Se, että rakkoni on hypotonine eli ns. veltto rakko, selvisi urodynaamisissa mittauksissa. Eli minun rakkoni vaan venyy ja venyy virtsasta, koska en tunne mitään rakon alueellani tai minun rakkoni sulkijalihas ei tunne koska rakko on täysi. Se, että olen säästynyt ns. vahingoilta eli pissan karkailulta selitttyy taas sillä, että minun kaikki lihakseni tisseistä alaspäin ovat tulehtuneet ja koko ajan jännitystilassa 24/7. Korsettilihakseni tukevat rakkoani liiankin hyvin sillä virtsa ei lähde valumaan normaalisti vaan joudun joka kerta sen itse ponnistella alkuun. Ja jokainen jolla on selkä kipeä, tajuaa mitä tuollainen ponnistelu 4-8 kertaa päivässä tekee jo muutenkin kipeälle selälle. Tästä syystä sain polilta käskyn katetroida pari kertaa päivässä. Ja voin suoraan sanoa, että tämä komento ei tuntunut hyvältä. Ei sitten alkuunkaan, sillä se voi jatkua koko elämäni ajan. Urologi kun ei voinut mennä vannomaan että vaivani paranee selkäleikkaukseni myötä. Taas yksi syy lisää miksi kihisen kiukusta minun keskussairaalaani kohtaan jolta kesti yli puoli vuotta laittaa minut lähetteellä Ouluun. Ja silloinkaan en ollut mitenkään kiireellinen potilas kun ajan sain vasta 3 kuukauden päähän.

Kävimme miehen kanssa kesälomareissulla vaikka tiesin tasan tarkkaan, että autossa istuminen ja nähtävyyksien kiertäminen ei sovi selälle. Mutta pakko oli päästä pois kotoa, pois dieetistä, pois normaalista elämästä ja kuvioista. Reissu oli mahtava ja kelit suosivat meitä. Oli ihana nauttia hotellin runsaasta aamupalapöydästä ja nauttia laivalla fine dine- aterioista. Nautiskelu venyi sitten kahden viikon mittaiseksi, koska 1800 kilometrin ajomatka lamautti suoleni täysin ja punnituksessa tuli ensimmäinen painonnousu. Syyn ja seurauksen tiedän täysin, mutta sen verta se vitutti että seuraavakin viikko meni märehtiessä, murehtiessa ja syödessä. Tänään sain kuitenkin itsestäni niin paljon irti että palasin ruotuun ja kappas, oma vaaka näytti melkein kahta kiloa pienempää lukemaa kuin viikko aiemmin. Eli vissiin pieni irottelu oli paikallaan.

Terveysrintamalta vielä sen verran, että ensi viikolla pääsen tuohon oikean ranteen hermopinne leikkaukseen. Oli ihana huomata, että lääkärit Oulussa olivat kuunnelleet minua kun pyysin sitä, että ranne leikattaisiin ennen selkää sillä siitä leikkauksesta toipumiseen tulen tarvitsemaan täysin toimivan kropan ja päänupin.

Mutta nyt miehen grillaamia kasviksia ja possua ääntä kohti. Sitten hevosen kanssa maastoon mielenterveysterapiaa saamaan. Ehkä se tästä taas, innoksi muuttuu.