Avautuminen

Nyt on tulossa aikamoinen avautuminen. Olen tosiaan ollut nyt sairaalassa reilun viikon kipuhoidossa odotellen tietoa siitä että leikataanko minut nyt vai passitetaanko minut leikkausajan kanssa kotipitäjäni terveyskeskukseen jatkamaan kipuhoitoa. Minulla on edelleen käytössä huomattavasti isompi lääkitys kuin kotona. Näiden lisäksi joudun pyytämään 3-5 kertaa päivässä lisää kipulääkettä. Nämä käyttämäni lääkket eivät ole mitään Burana ja Panacod- tabuja. Lääkitystäni ei ole vielä siis päästy tiputtamaan, päinvastoin sitä on edelleen lisätty. Olen siis todella kipeä ja tuskainen. Minulle kyljen kääntäminen tai makuullaan syöminen on maraton-juoksuun verrattava suoritus.

Minut on tässä sairaalassa nähnyt kaksi lääkäriä täällä osastolla, joista toinen on Mäkelä ja toinen on vissiin joku tämän osaston selkäortopedi. Tänään tämä minulle nimeltään tuntematon lääkäri kävi minua aamukierroksella moikkaa-massa. Eilenhän minua ei kukaan lääkäri käynyt katsomassa, koska kuulemma Mäkelä unohti asian vaikka siitä hänelle eilen soitettiin. Inhimillinen virhe, oli tämän toisen lääkärin kommentti. 

Lääkäri siinä kyseli minun vointia. Kerroin rehellisesti, että kipuja on ja vointi ei todellakaan ole hyvä. Tähän ei tullut mitään kommenttia. Seuraava kysymys oli, että kuinka paljon liikun eeva-telineen kanssa. Kerroin maanantaina liikkuneeni kaksi kertaa, sillä sunnuntainen kipukohtaus oli liiankin hyvin muistissani. Lääkärillä se vissiin ei ollut yhtä hyvässä muistissa, sillä sain närkästyneen ärähdyksen: Vain kaksi! Sitten alkoi se saarna kuinka lääke on liike ja oloni ei parane vain makoilemalla. Järkytyin ja tuijotin äijää monttu auki! Näin hyvinkö yliopistollisessa sairaalassa ja vielä osastolla jossa tehdään luudutusleikkauksia, ymmärretään kipukroonikon elämää. Sitten sain kuulla, että monella ihmisellä on samanlaisia muutoksia nikamissa sekä samanlaisia pullistumia ilman, että heillä on mitään oireita. Sain myös tietää, että tämä ei ole vakavaa. Siinä kohtaa sain suun auki, mutta vissiin lakoniset vastaukseni tulkittiin niin että olen masentunut. Joten lääkäri jota olen nähnyt neljä kertaa diagnosoi minulle masennuksen, luulosairauden ja laiskuuden. Jokseenkin voin sanoa, että olen ollut tänään aika kiukkuinen, sillä en todellakaan osannut odottaa enää tässä kohtaa minun selkäkipu-historiaa, että saan kuulla vielä moiset saarnat.

Mutta vissiin jumalan armosta ja halusta päästä minusta eroon, lääkäri juhlalisesti ilmoitti, että huomenna yritetään josko minut saataisiin leikattua jossain välissä kun saleissa on kuulemma tilaa. 100% varmuudella leikkausta minulle ei voida kuitenkaan luvata. Noh, klo 00 lähtien olen ravinnotta, aamulla verikokeet ja tippa. Sit jänskätään leikataanko vai ei. Sellainen päivä huomenna tiedossa.