Mikä pitää minut järjissäni kipujen jäytäessä ja kipujen estäessä normaalin elämän

Olen valottanut teksteissäni kipukroonikon elämää niin hyvässä ja pahassa. Tavoitteitani ja tulevaisuuden toiveita. Nyt voisin kertoa mikä kaikki pitää minut kiinni tässä elämässä, auttaa kipujen keskellä ja kantaa eteenpäin joka ikisenä kipupäivänä.

Perhe ja ystävät

Minua on suotu maailman ihanimmalla ja kärsivällisimmällä puolisolla. Kyllä parisuhteen toisen osapuolen kipuilu hankaloittaa ja vaikeuttaa yhteiselämää, mutta olisi elämäni ilman maailman parasta aviomiestä huomattavasti hankalampaa. Hän on minun kallioni, majakkani ja turvasatamani. Mutta en oikein malta odottaa sitä, että päästään elämään ns. normaalia arkea ilman suunnittelua kuka/mitä/milloin tuo minulle polttopuita, leikkaa nurmikon, hoitaa elämet yms. Aikalailla koko meidän yhteisen taipaleen aikana olemme menneet minun selkäni tahtiin, olisi ihana elää myös elämää ilman sen sanelua.

Oma perheeni ja naimakaupan saatu toinen perheeni ovat myös minun suuri voimavarani. Varsinkin vanhempani ovat tukeni ja turvani silloin kun olen täysin vuoteenomana. Tulevan selkäleikkaukseni toipumisajan on vanhempani luvanneet toimia minun omaishoitajina sekä eläintenhoitajina/talonmiehinä. Ilman omien vanhempieni ja appivanhempien tukea, ei meillä voisi olla eläimiä enkä minä voisi asua maalla eläinten ympäröimänä. He auttavat ja tukevat minua viikolla sillä mieheni on yrittäjä ja tienaa perheemme elannon Suomen maanteiltä.

Ystäviä minulla ei ole monia sillä asuminen maaseudulla, pois kaupungin vilinästä, on kasvattanut välimatkamme kymmeniin kilometreihin ja joidenkin kohdalla se on kasvanut liian isoksi. Myös se, että en voi juhlia, olla yötä pois kotoa viikolla eläinten takia tai kipujen takia joudun perumaan menoja esim. illan istujaisia tai elokuvailtoja, on vähentänyt ystävien määrää. Myös se, että elän, puhun ja hengitän kivusta ovat vähentäneet puheluiden ja kaverikyläilyjen määrää. Onneksi muutama sydänystävä on pysynyt rinnallani, ja heistä olen kiitollinen.

Eläintarhani

Meillä asustaa hevonen, kaksi koiraa, kissa, kani ja kaksi akaattikotiloa. Se, että saan näiltä eläimiltä tassu- ja hellyysterapiaa on yksi apu kivuissa niin tieto siitä, että joka aamu on sieltä sängystä noustava sillä eläimet pitää hoitaa, ehkäisee masennusta ja sitä, että jäisin vain makaamaan sänkyyn sieltä enää koskaan nousematta. 

Hevoseni toimii myös minun henkilökohtaisena fysioterapeuttina, sillä ratsastus pitää selkäni lihakset kunnossa ja hevosen luontainen liike edesauttaa välilevyjen aineenvaihduntaa. Ensimmäisen selkäleikkauksen jälkeen pääsin palamaan hevosen selkään reilun vuoden tauon jälkeen ja siitä asti olen ratsastanut ainakin kaksi kertaa viikossa. Tottakai leikattu selkä on vaikuttanut ratsastamiseen sillä tavalla etten voi enää hypätä esteitä, ratsu pitää valita tarkkaan ja hyvin harvoin voin mennä harjoitusravia. Mutta itse olen sitä mieltä, että ratsastus-harrastus on elinehto selälleni ja ratsastaminen on hillinnyt kipujani ja hyvän lihaskunnon kautta tukenut selkääni. Luotto on kova siihen, että tämänkin leikkauksen jälkeen pääsen palaamaan hevosen selkään. 

Kirjoittaminen

Rakastan kirjoittamista ja siitä syystä päädyin pitämään blogia. Kirjoitan myös runoja, novelleja ja kirjoja. Salaisena haaveena olisi joskus saada oma kirja julkaistua. Kipeinä öinä teen itselleni pesän nojatuoliin tyynyjen ja vilttien avulla jossa kulutan aikaani ja odottelen, että kivut rauhoittuvat jotta saan unen päästä kiinni. Vilkkaan mielikuvituksen avulla on hyvä välillä karata pois omasta elämästä ja haaveilla. Kirjoittaminen on minulle terapeuttista, avartavaa ja yhtä tärkeää kuin hengittäminen.

Myös ristikoiden ratkominen on rentouttava harrastus, jonka olen nyt tämän kipujakson aikana elvyttänyt takaisin henkiin. Samoin kuin kirjeiden kirjoittaminen. Minulla on reilu 10 ihanaa kirjeystävää ympäri Suomea joille kirjoittelen, ja jotka ovat onneksi suhtautuneet välillä pitkiinkiin vastaamisaikoihin suopeasti.

Lukeminen

Olen myös kirjahullu. Luen vuodessa pari sataa kirjaa ja omaan aikamoisen kirjaston. Kirjoihin uppoutuminen on pakoa elämästä ja kivuista. Monesti lukeminen toimii myös hyvänä unilääkkeenä ja huomaankin nukkuvan kirja kainalossa. Olenkin kerännyt aikamoisen lehti- ja kirjakasan minun 3 kk toipumisajalleni leikkauksesta jolloin saan vain maata tai seistä. Kirjojen avulla luulen selviäväni tästä suhteellisen tervejärkisenä.

Elokuvat

Myös oivallinen pakokeino. Joku Titanic tai Pearl Harbour saa kyynelkanavat aukeamaan ja taas on päästy pakoon kipuja. Meidän ihana sohva myös sopii maikoiluun ilman että selkäni jumiutuu tolkuttomasti. Joskus menee päiviä että asustelen kirjaimellisesti sohvalla kirjojen, ristikkolehtien, läppärin ja elokuvien keskellä.

Vertaistuki

Olen naamakirjassa monessa kipuryhmässä ja sitä kautta saan vertaistukea, neuvoja ja apuja elämääni. Myös se, että saa purnata, kertoa omista kivuistaan ja kokemuksistaan sellaisille ihmisille jotka elävät samanlaisessa tilanteessa on vapauttavaa. Huomaa, etten olekaan yksin kipujeni kanssa. Kipuja en kenellekään  toivo, mutta tieto siitä ennen ole ainoa, on jotenkin lohduttavaa.

Valokuvaus ja meri

Rakastan merta ja nyt varsinkin rakkaus on suuressa huudossa, kun en voi enää seilata pitkin maailman meriä unelma-ammatissani. Meri on aina rauhoittanut ja kiehtonut mieltäni. Sen sävyt, tuoksu ja luonne valavat minuun uskoa. Aina kun myrskyää, menen meren rannalle haistelemaan tuulia ja huutamaan kipujani ulos kilpaa tuulen kanssa. Rakkaudesta mereen oli helppo siirtyä rakkaudesta valokuvaukseen. Yllättäen suurin osa kuvistani on meren rannalta tai meidän elukoista. 

Muita keinoja jolla pidän pääni menossa mukana enkä anna minun vajota liian syviin vesiin on: hallitustyö (taloyhtiö sekä kyläyhdistys), vapaaehtoistyö, risteilyt miehen kanssa, syöminen niin hyvässä kuin pahassa, ruuanlaitto sekä leipominen, värittäminen, töllön tuijottaminen, saunominen, palapelit, lautapelit sekä Partylitet.