Elämän pieniä vastoinkäymisiä

Kun elämässä ei aina kaikki mene niin kuin Strömsössä, ei edes lähellekään. Sanotaanko että viisi viimeistä päivää on enemmän ja vähemmän menny päin mäntyä.

Meillä tuli miehen kanssa kaksi vuotta avioita täyteen tällä viikolla ja lähdimme sitä juhlistamaan Päivä Tukholmassa- risteilyllä. Tiesin jo siinä kohtaa, että selkä ei tykkää reissusta. Kaksi junamatkaa 3 päivän sisään, kaksi yötä muualla kuin omassa sängyssä ja siihen päälle käveleskelyt Helsingissä, laivalla ja Tukholmassa. Olin varautunut siihen, mutta välillä on pakko päästää yläkerta tuulettumaan alaselän kustannuksella.

Kuva: Viking Linen kotisivut

Olen potenut pitkäksi venynyttä nuha-köhää 2,5 viikkoa ja luulinkin sen sittenkin olevan  jotain allergiaa, kun se ei hellittänyt. Ei vaikka vedin ja vedän edelleen Panadolia jo 3 g päivässä+muut lääkkeet. Ensimmäisenä iltana laivalla tunsinkin oloni väsyneeksi ja viluiseksi. Ajattelin sen olevan siitä johtuvaa, kun olin tiputtanut lääkitystä jotta voisin ottaa miehen kanssa onnitteluskumpat hytissä ja lasillisen viiniä ruuan kanssa. No, ei se ollutkaan niin vaan pitkittinyt flunssani kääntyi ihan kunnon kuumeeksi. Siinähän se reissu menikin sitten täristessä hytissä peiton alla. Tosi romanttinen reissu. Noh, ei selkä ehtinyt tulla kipeäksi tuolla reissulla vaikka jouduinkin punkassa paljon maakaamaan. Pisteet siis viikkarille hyvistä sängyistä.

Ensi viikollahan minulla piti olla Ortonin kolmas kuntoutusjakso, mutta en kokenut olevani siinä kunnossa, että jaksaisin keskittyä kuntoutumiseen. Eikä liikunta&matkustelu ole hyvästä kipeänä. Olen yhden kerran eläessäni lähtenyt liian nopeasti kuumeen ja yskän jäljiltä liikkeelle tuloksella keuhkokuume. Onneksi Ortonissa oltiin ymmärtäväisiä ja sainkin siirrettyä kuntoutusta viikolla. Nyt on viikko aikaa saada emäntä kuntoon.

Perjantaina kävin myös pissakokeessa. Kun en kerta pissaamista tunne niin en voi tietää onko minulla näin olen virtsatietulehdusta. Viimeksi kun oli niin pahalta haiseva virtsa oli sitten ainoa merkki tulehduksesta. Viime aikoina on pissani tuoksahtanut äärimmäisen pahalta, joten ajattelin ottaa varman päälle. Myös viime aikoina minulle on alkanut tapahtumaan vahinkoja. Kun olen yskinyt, aivastanut tai noussut istumasta, niin lirahtaa housuihin. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Tämä on alkanut mietityttämään aika lailla. Odotankin kuin kuuta nousevaa leikkausaikaa. Alkaa akka olemaan ns. kypsä näihin kipuihin, pissaongelmaan ja lääkkeiden sivuvaikutuksiin. Tällä viikolla nimittäin kävi se iso HUPS mitä olen pelännyt viimeisen vuoden.

Lääkitys on nimittäin tehnyt minusta äärimmäisen huonomuistisen, lyhyt pinnaisen ja keskittymiskyvyttömän. Tähän soppaan kun lisättiin vielä kuume, väsymys ja vitutus häämatka nro 3 epäonnistumisesta, niin jätin sitten järjestelmäkamerani junaan. Asia huomattiin miehen kanssa vasta tänään ja huomenna selviää kun löytötavaratoimistot on auki, että onko joku ystävällinen sielu löytänyt kamerani ja palauttanut sen esim. junan könduktöörille. 

Jäiköhän tämä mun kamerani viimeiseksi, siirretyksi kuvaksi?!

Ottaa ihan helvetisti päästä kun kamera jäi ja pahaa pelkään etten enää sitä koskaan näe. Toivon sydämeni pohjasta, että sen olisi löytänyt joku ihana ihminen joka ajattelisi että kamera on rakas omistajalleen. Ja niinhän se on. Varsinkin nyt kun ilonaiheet ja harrastukset ovat vähissä. Sekä raha tietty. Ei mulla ole varaa ostaa uutta järjestelmäkameraa. Ja kun itse sen unohdin niin vakuutus ei korvaa. Voitte kuvitella kuinka katkeria kyyneleitä olen itkenyt. Ajatus että minun valokuvaamiseni on nyt valokuvattu ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi. Sen verta menee aikaa, että saan itseni kuntoon ja töihin. Niin, vielä kun niitä töitä sitten löytäisi. Noh, niin pitkälle en jaksa murehtia. Aikaisempiakin murheita on. Kuten painonpudotus projektin loppuun saattaminen, opinnäytetyön loppuun saanti sekä kuntoutuminen selkäleikkauksesta. Nyt niin kuin alkuun :P

Tämä viikko meni taas vähän risaiseksi syömisen suhteen kun olit tuo reissu ja kuumeilu, mutta huomenna aloitetaan uusi viikko. Aamupalaksi kiltisti puuroa marjoilla, kaksi ruokaa ja kaksi pirtelöä.

Lopuksi voisin laittaa tähän etsintäkuulutuksen koskien kameraani:

20.8.2015 torstai ja IC49 (Helsinki-Rovaniemi), vaunu 1. Poistuimme junasta Kokkolassa klo 17.57, mutta meiltä jäi kamera kameralaukussa penkin alle. Eli jos joku on Kokkola-Rovaniemi välillä löytänyt tästä vaunusta kameran ja palauttanut sen löytötavaratoimistoon tai antanut sen konduktöörille. Myös jos on kameran löytänyt, mutta pitänyt sen itsellään "unohtaen" viedä sen löytötavaratoimistoon niin laita viestiä tulemaan. Kameralla on tunnearvoa ja varsinkin kameran muistikortilla kallisarvoisia kuvia. Tästä syystä maksamme löytäjälle tai sille henkilölle joka on edesauttanut minua saamaan kamerani takaisin PALKKION!