Selkäsairaus, tuo parisuhteen kolmas osapuoli

Olemme miehen kanssa olleet yhdessä kohta 6 vuotta, joista naimisissa 2,5 vuotta. Ja oikeastaan koko meidän yhdessä olon aikana minun selkäni ja siitä johtuneet kivut ovat olleet kolmas osapuoli suhteessaamme. 

Joka parisuhteen alussa on jakso jolloin elämä ja maailma on niin vaaleanpunaista ja ihanaa. Se on sitä rakkauden ensihuumaa. Meillä tämä jakso oli lyhyt, kiitos minun selkäni. Saimme elää huumaamme reilun 3 kk kunnes kompuroin imurin johtoon ja jouduin sairaalaan. Tuosta päivästä asti selkäni on näytellyt suurinta roolia meidän parisuhteessa.

Selkäsairauteni ja kipujeni myötä normaali parisuhde on muuttunut enemmän ja vähemmän hoivasuhteeksi jossa on onneksi mukana ehdotton rakkaus. On todella paljon asioita joissa tarvitsen mieheni apua. Esimerkkinä sanotaan, että en ole pessyt itse omia jalkojani polvista alaspäin reiluun 1,5 vuoteen. Myös kaikki raskaimmat taloustyöt, tallityöt ja kodinhoitotyöt olen joutunut jättämään miehen harteille. Ja jossei noista ole tullut huono omatunto minulle niin siihen päälle mieheni on joutunut auttaa minua. Sukkien laitossa, tavaroiden nostelussa lattialta, pessyt ja pukenut minua, rasvannut, hoitanut ja lääkinnyt. Puhumattakaan siitä suunnattomasta henkisesti taakasta jonka olen mieheni niskaan nostanut. Myös oma paha olo on tullut purettua enemmän kuin kaksi kertaa miehelleni. Eli kyllä perheen kipukroonikko rasittaa koko perhettä jo pelkällä olemassa olollaan.

Ja se seksi. Tuo jokaisen parisuhteen suola ja liima. Asia joka yhdistää ja sitoo pareja. Kuinka onnistuu seksi koko ajan kipeältä, väsyneeltä, vittuuntuneelta ja henkisesti loppuun palaneelta ihmiseltä. Ei varmaan tartte olla kummonen sherlokki kun tietää vastauksen. Mikä seksielämä? Onko se jotain syötävää? Ei vaan, on sitä mutta ei niin paljon kun haluaisi. Itse kipukroonikkona sitä on asian kanssa enemmän sinut, kun on niitä kipuja jotka vievät halun, mutta toinen osapuoli on siinä inhottavassa asemassa. Hän on se joka joutuu oppia elämään kipukroonikon kanssa ja joutuu kestää ne iänikuiset "nyt ei voi, olen kipeä" ja "nyt en jaksa". Myös seksi itsessään on muuttanut muotoa. Minä kun en taivu akrobaattisiin asentoihin niin ei ole Kamasutran opeista mitään hyötyä. Kaksi asentoa ja niillä mennään. Jos mennään...

No, miten ihmeessä me vielä olemme yhdessä? Kun ei kerta ole seksiä niin paljon kuin haluttaa, toinen on enemmän taakka kuin rinnallakulkija ja toisesta ei ole talouden pyörittämisessä (niin rahallisesti kuin fyysisesti) mitään apua. Meidän salaisuus on puhuminen, puhuminen ja puhuminen. Ei ole asiaa eikä aihetta mikä ei oltaisi keskusteltu läpi. Myös se, että rakkautemme on vahvalla pohjalla sekä äärettömän sairas yhteishuumori, on pelastanut paljon. Niin ja meidän eläinlaumamme, tärkeät ystävät ja molempien perheet. Yhdessä olemme vahvempi <3