Kuinkas maailma makaa tänään, ja kuinka se makasi eilen...

Aloitetaan välillä hyvistä ja kivoista uutisista:

Siinä on meidän Ilmari-kooki ja hänen ensimmäinen serti. Vielä minun esittämänä, en usko sitä itsekään. Olimme kaikkien kolmen koiran kanssa Reisjärvellä koiranäyttelyssä viime lauantaina, hitsi että se oli kiva päivä. Kiitosta vaan vielä kasvattajalle ja kaikille muillekin mukana olleille ja apukäsille. Note to myself, ei enää ikinä kaikkia kolme koiraa kerralla =D

Ja on meillä juoni kasvattaja, laittoi minut Ilmari kanssa kehään. Immeisen joka ei todellakaan ole luotu sinne kehään pyörimään. Voi tsiisus sitä paniikkikohtauksen määrää, mutta kait me selvittiin siitä kunnialla kun saatiin ruusuke ja pokaali.

Saku sai ERI:n ja oli oman luokkansa toinen, Jalmari sai EH:n ja oli oman luokkansa kolmas. Eli hienosti meni meidän kolmikkolla. Ylpeä mamma saan olla. Reipas neljä tuntia olimme Reisjärven raviradalla ulkoilmassa ja auringonpaisteessa. Ja varmasti uskotte mitä mun mister Horton siitä tykkäsitte. JEP, se veti heban nenään ja syvälle!!! Huviveroa maksetaan vieläkin ja raakalla kädellä. Saa nähdä millainen jussi tulee... Onneksi mielenvirkistykseksi saan lapsuudenystäväni kylään Onnelaan asustamaan (olemme olleet ystäviä kohta 35 vuotta) <3 Nootta Tervetuloa maalle Johanna-hani.

Maanantaina mulla oli työterveydessä tohtorilla käynti. Sairasloma jatkui (kohtaustaajuus on pysynyt samana eli noin 20-30 kohtausta viikossa), samoin kuin ajokortti pysyi tohtori-sedän takataskussa. Lääkitys pysyi samana ja reseptit tuli uusittua. Työkokeilua ei aloiteta kesän aikana, aikaisintaan alkusyksystä, mielellään sitten vasta kun saan itse ajaa autolla. Vähän harmittaa sillä mielellään olisin alkanut jo jotakin tekemään, alkaa tämä kotona kökkiminen tympimään mutta ymmärrän kyllä. Eihän musta näillä kohtausmäärillä mihinkään ole...

Mies käytti mua samalla reissulla ystävällisesti töissä visiitillä ja kyllähän se oli ihanaa. Kaikki moikkasivat mua ystävällisesti, tuttu ja turvallinen hyörinä oli ympärillä. Hitto että mua on sitä paikkaa ikävä, ja varsinkin työkavereita ikävä. Miten voikaan kiintyä johonkin työpaikkaan niin lyhyessä ajassa?! Kertooko se siitä että tykkää työstänsä? Toivon sydämeni pohjasta että voin tässä sinne joskus vielä palata... 

Olen yhdestä unelmatyöstäni, elämäntyylistä joutunut jo elämässäni luopumaan. Se oli oikeesti ihan helvetin iso juttu, nytkin pukkaa kyyneltä silmäkulmaan. Nyt Hortonin takia jouduin lopettamaan 3-vuorotyön tehtaalla. Vielä jos joudun luopumaan Aholan työpaikasta. Tuntuu se aika kohtuuttomalta yhden ihmisen kohdalla!!!

Mutta jottei tämä postaus päättyisi katkeriin fiiliksiin niin loppuun sertinmakuiset juhannustoivotukset. Pitäkäähän sepalukset kiinni, älkää polttako saunaa ja itseänne. Kiltisti ja nauttikaa keskikesän juhlasta täysin rinnoin =D