Työkokeilussa

Nyt on kohta kaksi viikkoa oltu työkokeilussa. Teen 4 tunnin päiviä ja se on kyllä sopiva, ei yhtääkään enempää. Ei sillä ettenkö tykkäisi työkokeilu-paikastani tai tästä työstäni. Se on tuo mun mister Horton joka alkaa sit kiukkuamaan. Ajot töihin ja töistä pois, työskentely kirkolla, kotona odottaa eläintarha. Siinä on oikeasti ihan tarpeeksi hommaa ja vielä enemmän jos on miehen päivystysviikko. Olen tämän kuukauden kokonaan yksin eli minun apuhoitajat (vanhempani) ovat ansaitulla lomalla etelän lämmössä.

No, olenko sitten mystisesti parantunut tämän omaa elinpiiriä laajentaneen asian myötä. EN! Kohtauksia tulee ja tulee, ne perkeleet eivät ole hävinneet mihinkään. Yhtenä päivänä oli taas lähellä ettei lanssia joutunut tilaamaan, mutta viime metreillä kohtaus talttui. Taas joutui tilamaan uudet hapet, kun sitä kuluu. Onneksi työmaalla on hyvä sohva jossa voi levätä keräten voimia tai sit yrittää taltuttaa kohtausta.

Nythän alkaa myös monen migreeni- ja horton-potilaan pahin aika. Valkeat nietokset ja korkealta paistava kevätaurinko. Itse on jo nyt kulkenut arskat silmillä joka paikassa. Tätä tekstiäkin kirjoitan aurinkolasit päässä kun päivä on ollut aurinkoinen ja edes verhot ei aina auta. Jää jotenkin se valoisuus päälle.

Mutta loppuun minun ottama otos, siinä on vain sitä jotain.