Apatiaa!

Nyt kun vihdoin ja viimein on lupa tullut alkaa elämään elämää niin iski totaalinen apatia, tyhjyys ja mitäänsaamattomuus. Niin monta vuotta kipu oli osa elämää ja odotti vain sitä päivää kun ei ole kipeä. Nyt kun se on tapahtunut niin olo jotenkin totaalisen tyhjä. Aivan kuin jotain puuttuisi. En todellakaan kaipaa kipua, tuskaa, tekemättömyyttä tai huonoja öitä sekä päiviä. Mutta on vain jotenkin ontto ja outo olo. Vähän niin kuin tyhjän kipupesän syndrooma.

Mitään muuta ei haluaisi tehdä kuin nukkua, nukkua, nukkua ja maata sängyssä. Kaikki asiat joita on odottanut saavansa alkaa tekemään niin ei vaan kiinnosta. Hevostelua olen joten kuten halunnut/viitsinyt tehdä mutta nyt viime päivien kelit ovat laittaneet senkin puuhan jäihin. Vaikkakin hevosella on hokit alla niin en halua lähteä itseäni tai hevostani telomaan jäisille teille. Taluttajasta puhumattakaan... 

Myös iso pino kirjeitä, kirjoja, ristikkolehtiä yms odottaa tekijäänsä. Opinnäytetyöstä ja muista kirjallisista töistä puhumattakaan. On palapelejä, maalausaiheita, valokuvausideoita, värityskirjoja ja kaikkea mahdollista. Niin ei! Autolla ajamistakin olen päässyt treenaamaan joten ystäviäkin (niitä muutama harvaa) voisin ajella tapaamaan niin ei vaan saa lähdetyksi. Ärsyttää tämä oma saamattomuus, ärsyttää kun olisi lupa kaikkeen niin ei vaan saa aikaan yhtään mitään. Ei löydy sitä eteenpäin ajavaa voimaa, sitä apinanraivoa joka ajoi kohti parempaa elämää ennen leikkuuta. Mikähän mua vaivaa? 

Kivuista ja huonoista öistä se ei johdu, niin kuin ennen leikkuuta. Jostakin muusta nyt kenkä puristaa. Toivotaan että tilanne menee pian ohi ja pääsen kiinni elämään. Siihen elämään jota olen yli 1,5 vuotta odottanut.