Mitä kaikkea paskaa olen saanut kuulla lääkäreiden suusta selkäni kanssa

Olen saanut kuulla vaikka ja mitä eri lääkäreiden suusta tämän vajaan kymmenen vuoden aikana mitä olen elänyt tämän risan selän kanssa. Minua on epäilty, haukuttu, syytetty, huudettu ja manattu vaikka ja miksi. Ajattelin tässä kirjoituksessa avata selkäpotilaan ja kipukroonikon elämää terveyskeskuksissa, sairaaloissa, osastoilla, päivystyksissä ja poleilla.

1. Ei sussa mitään vikaa ole!

Tämä oli se perusvastaus kun selkäleikkauksen jälkeen kävin hakemassa apua hermosärkyihin ja kipuihini. Koska minut oli jo leikattu kerran, pullistumat  on poistettu niin eihän minussa voi olla mitään vikaa. Ei vaan voi olla! Ei vaikka kuinka sanon että samat kivut vaivaavat ja uusia oireitakin on tullut. Se että menin varovasti ehdottamaan että olisiko leikkauksessa käynnyt jotain tai olisiko siellä hermovamma niin hyvä ettei minua heitetä ulos huoneesta. Ja ei, en saanut apua. Ota buranaa ja mene kotias itkemään.

2. Taasko sä oot täällä mankumassa kipulääkkeitä!

Raahaudun uudestaan, uudestaan ja uudestaan päivystykseen kun en kivuiltani voi nukkua, istua, maata, olla, hengittää. Ja taas alusta asti selitän että selkä leikattu silloin ja silloin, nyt on kivut ja oireet tullu takas, joo kävin välissä töissä kunnes loukkasin selkäni uudestaan, kyllä olen nytkin sairaslomalla, ei, burana ei auta... Sitten maataan kolme, neljä tuntia paareilla ja odotetaan että lääkäri tulisi. Kivut huitelee 9-10 välillä, taju meinaa lähteä. Sitten kun lääkäri tulee niin ilmeestä osaa jo sanoa että kannattaako jäädä edes kuuntelemaan mitä tuleman pitää. Katseesta paistaa "vitun narkkari".

3. Sulla on selkä paskana sen takia kun olet noin läski.

Kyllä, minä tiedän että ylipaino altistaa selkäkivuille ja -ongelmille. Kyllä, minä tiedän että läskin on huonompi liikkua ja läskeillä on huonompi lihaskunto. Kyllä, minä tiedän että liikunta auttaa selkäkipuihin ja kyllä, minä tiedän senkin että hyvä lihaskunto tukee huonoa selkää. Mutta tiedätkö, sinä lihaksikas ja liikunnallinen lääkäri, että painoin alta 70 kiloa kun 24-vuotiaana tapaturmaisesti loukkasin selkäni töissä ja se leikattiin. Nämä kilot ovat hiipineet minulle sen myötä, että kivut estävät minua liikkumasta ja suklaa on niin saatanan hyvää kun vituttaa ja masentaa. Niin, ja tiedätkö sinä sitä että minulla on oma hevonen jolla ratsastan niin paljon kuin pystyn. Tiedätkö että ratsastus on kokonaisvaltaista liikuntaa korsetin lihaksille ja ratsastuksessa käytetään myös niitä kuuluisia syviä lihaksia. Tiedätkö että minulla kesti yli kaksi vuotta saada takaisin selkäleikkauksessa rikotut ja menettämäni selkälihakset niin että pystyin koko tunnin kantaa itseni oikein hevosen selässä vaativan ratsastuksenopettajan silmien alla. Joten pliis, ei läskipuheita!

4. Sulla on päässä vikaa

Tulen sinun vastaanotolle tai sinulle päivystykseen potilaaksi ja valitan selkä- ja hermokipuja. Sinä sanot että minulla on päässä vikaa. Sanotko samaa potilaalle joka valittaa rintakipua. Sulla on päässä vikaa ja sä vain kuvittelet olevasi kipeä. Minä en ole niin tylsistynyt elämääni että jaksaisin viettää aikaa lääkärin odotushuoneessa tai päivystyksen odotushuoneessa vain sen takia että kuvittelen kipuni. Tämä on minun kehoni ja nämä ovat todellisia kipuja. Toisaalta, kyllähän nämä lääkärit ovat osittain oikeassa. Onhan se kipu päässäkin, aivothan sen kivun käsittelee ja kertoo sinulle että olet kipeä.

5. Älä tule neuvomaan minulle kuinka lääkitä sinut.

Vihdoin ja viimein ollaan päästy siihen pisteeseen että minua on uskottu, olen ollut osastolla kipuhoidossa tai olen saanut monena päivänä peräkkäin kipupiikit päivystyksessä hallitakseni kipua, niin minulle aletaan suunnittelemaan kipulääkitystä. Sopivaa kipulääkitystä joka vie kivut ja antaa mahdollisuuden pysyä kotona kipujeni kanssa. Minulle kipulääkityksen henkilökohtainen räätälöinti ei ole ensimmäinen joten tiedän tasan tarkkaan mitkä lääkkeet auttaa ja mitkä ei. Sinä et ole minulle aiemmin kipulääkkeitä määrännyt, joten olettaisi että kysyt minulta aikaisemmista kipulääkityksistä. Mutta ei, ei tietenkään. Eihän kipukroonikko itse voi tietää mistään mitään. Ja alkaa kauhea vääntö, minä vastaan kaiken opiskellut ja kokenut lääkäri. Huonommassa tapauksessa saan paskan lääkityksen, jota olen sitten päivystyksessä muuttamassa parin päivän päästä.

Onneksi minun tilanteeni ei ole enää näin haastava. Viimeksi kun selkäni äityi niin pahaksi että tiesin tieni vievän päivystykseen piikeille, jotta kipukierteen saisi heti alkuunsa katkaistu. Olin valmistautunut kertomaan koko selkäni tarinan hoitajalle vastaanotossa, joka isosti hymyilleen sanoo, että mene vain sänkyyn maate sillä kyllä me näemme sinun sairaushistoriasi täältä koneelta. Leuka maata laahaten raahaudun paareille odottamaan. Valmistaudun taas monen tunnin tuskamaratoniin ennen kuin tiedän näkeväni lääkärin. Vielä mitä, vajaa vartti saapumisestani paikalle marssii lääkäri joka kertoo lukeneensa minun selästäni papereista ja kysyy minulta mitä piikkejä haluan. MINULTA! Tässä kohtaa luulen kuolleeni ja olevani taivaassa. Varovaisesti kerron mikä kipulääketrio on auttanut parhaiten. Lääkäri tuumaa, että sopii. Laitetaan ne. Tästä menee viisi minuuttia kun hoitaja tuikkaa piikit hanuriin, suloinen lämpö kietoo minut itseensä ja nukahdan puoleksi tunniksi. Lääkäri tulee uudestaan katsomaan kuinka minulla menee, kyselee lääkityksestä ja muuttaa sitä pyynnöstäni. Sanoo myös laittavansa tälle viikolle luvan samoille piikeille jos näistä piikeistä ei ole apua, niin minun ei tartte muuta kuin tulla päivystykseen ja marssia hoitajien luo saadakseni piikit. Tässä kohtaa minulta pääsi itku, tässä kohtaa tunsin olevani onnellinen siitä että minua uskotaan, minua ei haukuta läskiksi, hulluksi vaan minut ja kipuni otetaan todesta. Mutta tämän eteen vaadittiin kahdeksan vuoden työ, vakuuttelu ja paksu nahka