Minä ja minun kipu-elämäni

Tuhannesti kiitos ja iso kumarrus Teille kaikille jotka olette minun tekstini lukeneet, jakaneet sitä eteenpäin ja kommentoineet jossakin foorumissa tekstiäni. Tämä lämmittää mieltäni ja sydäntäni kovin. Tosin eihän se ole hieno huomata että meitä kipukroonikoita on paljon Suomessa ja suurimmalla osalla asiat eivät ole hyvällä tolalla. Toivon totisesti että joku päivä voisimme kehua maailmalle kuinka hyvin kipua ja kipukroonikoita tässä maassa hoidetaan. Siinä olisikin tavoitetta kaikille sairaanhoitopiireille ja lääkäreille. Blogiin on tulossa lähiaikoina tekstiä selän puudutushoidoista yhtenä kivuhoidon muotona sekä tilannekatsaus siihen missä mennään minun tapauksessa. Myös voisin kirjoittaa jossain vaiheessa tekstin minun ensimmäisestä leikkauksesta ja miten matkani on sen jälkeen sujunut. Pää pursuaa ideoita, mutta kroppa ja kivut laittavat hanttiin ja sekös vasta ärsyttääkin. Mutta aikoja sitten on täytynyt hyväksyä se, että kivun ja kropan ehdoilla mennään eläm

Olen saanut kuulla vaikka ja mitä eri lääkäreiden suusta tämän vajaan kymmenen vuoden aikana mitä olen elänyt tämän risan selän kanssa. Minua on epäilty, haukuttu, syytetty, huudettu ja manattu vaikka ja miksi. Ajattelin tässä kirjoituksessa avata selkäpotilaan ja kipukroonikon elämää terveyskeskuksissa, sairaaloissa, osastoilla, päivystyksissä ja poleilla. 1. Ei sussa mitään vikaa ole! Tämä oli se perusvastaus kun selkäleikkauksen jälkeen kävin hakemassa apua hermosärkyihin ja kipuihini. Koska minut oli jo leikattu kerran, pullistumat  on poistettu niin eihän minussa voi olla mitään vikaa. Ei vaan voi olla! Ei vaikka kuinka sanon että samat kivut vaivaavat ja uusia oireitakin on tullut. Se että menin varovasti ehdottamaan että olisiko leikkauksessa käynnyt jotain tai olisiko siellä hermovamma niin hyvä ettei minua heitetä ulos huoneesta. Ja ei, en saanut apua. Ota buranaa ja mene kotias itkemään. 2. Taasko sä oot täällä mankumassa kipulääkkeitä! Raahaudun uudestaan, uudes

Postailin tuossa aiemmin että minun oikeassa ranteessa on hermopinne, löydettiin hermoratatutkimuksessa. Kävin siitä lääkärissä tällä viikolla ja lääkäri laittaa leikkauslähetteen siitä myös Ouluun. Onneksi minun ihana TK-lääkäri kysyi että missä haluan sen leikattavan. Asutaan sen verta hyvässä paikassa että kolme sairaala on ns. ihan hoodeilla. Kohteliaasti kieltäydyin lähimmän keskussairaalan palveluista ja pyysin lähetettä Ouluun. Lääkäri suostui siihen auliisti ja tuumasi, että toisaalta se onkin ehkä parempikin niin, koska nyt voivat Oulussa yrittää sumplia leikkausaikataulut parhain päin. Selkäkin kun leikataan Oulussa.  Itse toivon, että käsi leikattaisiin ensin koska leikkaus on vähemmän haastava ja sitä varmasti toivun nopeammin. Myös se, että haluan olla muuten kunnossa ennen selkäleikkausta. Tulen tarvitsemaan kaiken tahtoni ja voimani toipuakseni vaativasta luudutus/proteesileikkauksesta. Nyt vain sain ohjeeksi jumppailla kättä, välttää rasitusta ja pitää öisin yö

11 dieettipäivän jälkeen koitti ensimmäinen punnitus ja tulos oli -4 kg. Siis uskomatonta, mulla on ihan sairaan hyvä fiilis. Senttejäkin on lähtenyt kehosta reilu 10 cm, eli kyllä se kropassakin näkyy. Itse ei sitä vielä huomaa, energiataso on ehkä hitusen noussut mut kyllä nuo lääkkeet edelleen vaan väsyttää ja vaikuttaa. Nyt sain viikon ruokapussit ja ensi maanantaina on uusi punnitus. Jos seuraavalla kerralla vaakanumero menisi alle sen maagisen sadan kilon. Kyllä se menee, olen näin päättänyt. Olen itselleni luvannut pieniä palkkioita matkan varrella motivoimaan tätä painonpudotusta. - 5 kiloa pudotusta: pieni suklaasoftis - 10 kiloa pudotusta: leivos - 15 kiloa pudotusta: juustohampurilainen - 20 kiloa pudotusta: leffailta pienen karkkipussin (max. 150 g) kera - 25 kiloa pudotusta: mansikoita, lasillinen kuohuviiniä ja suklaapatukka - 30 kiloa pudotusta: BILEET! Eiköhän nuo motiovoi lisää vaikkakin muutenkin motivaatio (tiedossa toivon mukaan turvallisempi

Olen tässä reilun viikon ollut Cambridgen dieetillä, taso 2. Tällä tasolla käytän kolme pussia (aamulla puuro, välipalaksi ja iltapalaksi pirtelö) ja kaksi normiruokaa joista kertyy 400 kaloria, eli päivän kokonaiskalorit on 925 kcal.  Täytyy sanoa että on tämä vaikeaa. Ruokahaluttomalla ja ruokarytmittömälle ihmiselle täysikäännös ei tapahdu helpolla. Tuntuu että koko ajan saa olla tunkemassa ruokaa suuhunsa. Ja nämä makean tuskat. Kuulen kuinka pari viikkoa sitten jätskiautolta ostetut jäätelöt tai herkkukaapissa oleva laivalta ostettu toblerone huutavat mun nimeä. Että voi ihminen olla sokerikoukussa. Lääkityksen takia olen ollut tipattomalla pitkään, välillä olen nauttinut muutaman siiderin tai lasillisen viiniä ja jättänyt lääkkeet ottamatta, mutta ei mua viinan juonti houkuta niin paljon kuin karkit. Töllöstä jos tulee joku herkkumainos, niin pakko on kanava vaihtaa. Suolaista eli sipsejä, roskaruokaa tms. tai leipää ei tee yhtään mieli.  Yhden suklaapalan tunnustan syönee

Saadakseni ajatukset pois kivuistani ja kipupotilaan tylsää elämää parantaakseni, kävin kevään aikana Luovan Kirjoittamisen- kurssilla työväenopistossa. Kurssi oli mahtava, meidän kirjoitusporukka oli upea ja sain paljon, paljon uusia ideoita kirjoittamiseen. Myös kurssilla sain paljon tekstiä aikaan josta julkaisen tässä tekstissä yhden. Olen aina ollut sellainen persoona joka rakastaa kirjoittamista. Tietokoneelta löytyy satoja runoja, kymmenittäin novelleja ja kymmenkunta kirjaa. Varsinkin näin saikun aikana pääni on pursunnut mitä omituisimmista kirjoitusideoista, ja yksi syyllinen on taatusti vahva lääkitys, mutta minulla on myös äärimmäisen hyvä mielikuvituskin. Niin, ja aikaa tällä hetkellä. Tosin väsymys, lääkitys ja kivut vievät välillä halun kirjoittaa ja runosuoni ei todellakaan syki.  Koska rakastan kirjoittamista, ei tämä blogin kirjoittaminen ole minulle mitään pakkopullaa. Tosin kirjoistusideoiden keksiminen voi jossain kohdassa matkaa varmasti olemaan haastavaa

Olen tehnyt tämän viikon aikana omaa tutkimusta siitä että millä tavalla lähtisin tiputtamaan painoani. Liikuntaa en voi hirveämmin lisätä, siitä pitää huolen tuo selkä, murtunut sesamluu tai no, kuoliossahan se paska on jo sekä rannekanavan ahtauma. Uinnin ajattelin ottaa mukaan liikuntalistalle kun kesä tulee ja lähimmälle uimarannalle on matkaa vajaat 15 kilsaa. Siellä voipi käydä pulikoimassa vaikka joka päivä, jahka saadaan lämmin ja kaunis kesä Suomeen. Tsekkailin netistä kaikkia eri maksullisia ja maksuttomia sivustoja sekä dieettejä, mutta törmäsin niissä siihen ongelmaan että kukaan ei ole sinua ns. valvomassa. Tunnen itseni todella hyvin ja tiedän että  tässä painonpudotus- projektissa mulla pitää olla joku joka vahtii ja potkii perseeseen. Plus mitä kalliimpi dieetti niin sitä varmemmin syön ne ruuat. Minä en ainakaan halua heittää roskiin kalliita ruokia, sehän on sama kuin menisi pihalle polttamaan kympin seteleitä. Joten painonpudotuksessa päädyin seuraavaan:

Sain tämän viikon tiistaina tuomion minun oikeaa kättä vaivanneista oireista. Tuossa maaliskuun alkupuolella alkoi minun oikea käsi, lähinnä kaikki sormet ja kämmen, puutumaan. Olo on aivan kuin kädessä ei veri kiertäisi kunnolla, sitä ns. tikuttaa koko ajan. Oireet ovat nyt pahentuneen niin että käsi on koko ajan tunnoton (eli asennon vaihto ei enää auta) ja satunnaisesti myös tavaroita on alkanut tippumaan kädestä kun otan niistä kiinni. Puhelin on tullut tiputettua muutaman kerran, astioita ja hammasharja on myös livennyt kädestä. Kävin fysioterapeutilla tarkastamassa että onko minulla niskat niin jumissa että käsi puutuu. Tosin jos minulla niskat olisi todella jumissa niin kärsisin kauheista migreenin tyyppisistä päänsäryistä ja tätä oiretta minulla ei ole ollut. No, eihän se fyssari mitään lukkoja, jumeja löytänyt joten ei auttanut muuta kuin marssia lääkäriin. Pahimpana vaihtoehtona kävin mielessäni läpi sitä että minulla on pullistuma tullut kaularankaan.  Lääkäri o

Tästä alkaa minun ja Sinun, lukijan, yhteinen matka kohti minun elämäni suurinta koitosta ja tavoitetta. Tervetuloa mukaan! Alkuun voisin kuitenkin kertoa vähän tarkemmin itsestäni ja syistä miksi haluan pitää blogia minulle syksyllä koittavasta vaativasta leikkauksesta. Olen 33-vuotias nainen Pohjois-Pohjanmaalta, naimisissa ja suuren eläinperheen emäntä. Harrastan ratsastusta ja minulla on oma hevonen. Meillä on myös kaksi koiraa joiden kanssa harrastan ja touhuan. Muita harrastuksiani ovat lukeminen, kirjoittaminen, elokuvat, vapaaehtoistyö, valokuvaus ja uiminen.  Töitä olen vuosien varrella paiskinut ensin merillä ja myöhemmin teollisuuden parissa. Nyt olen ollut sairaslomalla kesästä 2014 lähtien ja pitkän sairasloman myötä menetin myös viimeisimmän työpaikkani, joten jahka tästä tokenen ja työkykyiseksi palaan niin minulla on edessä uuden työpaikan haku. Toivon mukaan ei kuitenkaan uuden ammatin opiskelu/haku. Selkäni on yhden kerran jo leikattu vuonna 2006 työtapat