Minä ja minun kipu-elämäni

Nyt kun vihdoin ja viimein on lupa tullut alkaa elämään elämää niin iski totaalinen apatia, tyhjyys ja mitäänsaamattomuus. Niin monta vuotta kipu oli osa elämää ja odotti vain sitä päivää kun ei ole kipeä. Nyt kun se on tapahtunut niin olo jotenkin totaalisen tyhjä. Aivan kuin jotain puuttuisi. En todellakaan kaipaa kipua, tuskaa, tekemättömyyttä tai huonoja öitä sekä päiviä. Mutta on vain jotenkin ontto ja outo olo. Vähän niin kuin tyhjän kipupesän syndrooma. Mitään muuta ei haluaisi tehdä kuin nukkua, nukkua, nukkua ja maata sängyssä. Kaikki asiat joita on odottanut saavansa alkaa tekemään niin ei vaan kiinnosta. Hevostelua olen joten kuten halunnut/viitsinyt tehdä mutta nyt viime päivien kelit ovat laittaneet senkin puuhan jäihin. Vaikkakin hevosella on hokit alla niin en halua lähteä itseäni tai hevostani telomaan jäisille teille. Taluttajasta puhumattakaan...  Myös iso pino kirjeitä, kirjoja, ristikkolehtiä yms odottaa tekijäänsä. Opinnäytetyöstä ja muista kirjallisista...

Viikko sitten oli minun leikkauksen jälkeinen kontrolli, eli 3 kk leikkuusta. Voitte uskoa että meikäläistä jännitti aikalailla ja hermot oli riekaleina. Näin unia että luusiirteet oli hävinnyt, ruuvit vinossa ja selän asento muuttunut. Mutta vielä mitä....  Leikannut lääkäri oli enemmän kuin tyytyväinen röntgenkuviin ja asento oli pysynyt juurikin samana mihin se itse leikkauksessa asetettiin. Luutuminen ei vielä ollut valmis, tämä tulee kestämään 1-2 vuotta, mutta todella hyvällä alulla se on. Jopa niin hyvällä, että kaikki rajoitukset vihdoin ja viimein purettiin. Kuulemma normaalia elämää saa alkaa elämään, kunhan nyt ei maratonille tai taekwondo- tunnille mene.  Pissaongelma minulla on edelleen ja olen virtsatietulehduskierteessä. Juuri söin kolmannen ab-kuurin alle 7 kk sisään. Tällä viikolla vien kontrollinäytteen ja jos se on ok niin aloitan estolääkityksen. Olen myös alkanut syömään maitohappobakteeri- tabuja ja juomaan aamuisin karpalomehua. Tätä rakko-ongel...

Alkaa tämä vuosi olemaan kohta taputeltu. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut rauhaisa, nautinnollinen ja kivuton joulun aika. Tällä viikolla juhlitaan vuoden vaihdetta ja käännetään uusi lehti. Itselle tämä vuosi jää mielen omien kovien kipujen ja toimintakyvyn heikkenemisen johdosta. Myös kauan odotettu luudutusleikkaus ja siitä toipuminen on niitä tärkeimpiä juttuja. Mutta mitä tuo tullessaan vuosi 2016? Kunpa olisi se kristallipallo niin elo olisi huomattavasti helpompaa. Mutta kun ei ole... Toivon mukaan jotakin alla olevaa: Toipuminen ja kuntoutuminen. Tämä on ensi vuoden tärkein asia. Tammikuussa minulla kontrolli jossa toivottavasti todetaan että selkä on lähtenyt luutumaan niin kuin pitääkin ja kaikki minun rajoitukset poistetaan. Eli selän kuntouttaminen voi alkaa. Ja tämä jakso tulee kestämään vuosia. Sillä niin nollalukemista lähdetään. Kivuttomuus ja lääkkeettömyys Elämä ilman kipuja ja lääkkeitä olisi niin upeeta. Omalla kohdalla kun puhun kivuista tarkoit...

Ihan alkuun sanon että nyt korpee miestä. Minulla oli viittä vaille valmis postaus tästä lääkeaiheesta, niin blogger otti ja hävitti sen. Vaikka olin sen sata kertaa painanut Tallenna- nappia. No, ei kait se auta muuta kuin aloittaa alusta. Eli postaus koskee niitä kaikkia lääkkeitä joita olen tämän kipumatkani aikana käyttänyt tai käytän edelleen. Sekä muita keinoja joilla olen yrittänyt helpottaa oloani ja elämääni kipujen osalta. Otathan huomioon kuitenkin, että minä en ole lääkäri, fyssari enkä farmaseutti joten tietoni ovat peräisin netin sivustoilta sekä omista kokemuksistani. Se mikä sopii minulle, ei sovi välttämättä sinulle. Tämä on vain osa minun kokemaani kipuelämään ja keinoja helpottaa sitä. KIPULÄÄKKEET Burana. Burana-tablettien sisältämä ibuprofeeni on ns. tulehduskipulääke. Se estää kivuntunteen välittymistä keskushermostoon vähentämällä tulehdusta ja kipua voimistavien välittäjäaineiden muodostumista . Perustulehduskipulääke jota jokainen lääkäri määrää ...

Anteeksi hiljaisuuteni blogin suhteen, en ole teitä unohtanut. On ollut ala- ja ylämäkiä toipumisessa ja aika on vain mennyt johonkin. Olen kirjoittanut postausta lääkkeistä ja Blogger sen jo kerran hävitti bittiavaruuteen. Joten pitkissä kantimissa on... Mutta nyt pieni juttu siitä mitä viimeksi on tapahtunut. Olen saavuttanut säkkini pohjan. Synkän pohjan, toivottomuuden kaivon ja pimeyden tyyssijan. Päivitykseni naamakirjasta: Olen elänyt kipujeni kanssa, taas, keväästä 2014 lähtien, elänyt elämääni vahvojen kipulääkkeiden varjossa jotka ovat muuttaneet minuuttani, mieltäni, kroppaani sekä muistiani, elänyt elämääni puolivaloilla ja -tehoilla, menettänyt kipujeni takia työpaikan josta todella pidin, syönyt säästöni sen sata kertaa ja joutunut elämään muiden kustannuksella, minulta on viety yöunet sekä terveys, olen ollut taakka muille ja olen edelleen riippuvainen muiden avusta ja suopeudesta, olen  joutunut opettelemaan elämään vajavaisuuksieni kanssa, olen tehnyt kaik...

Perjantaina tuli 4 viikkoa leikkauksesta ja sain ottaa fyssareiden antaman ns. rankemman jumpan käyttöön. Tehnyt sen vasta kerran, koska on todellakin rankempi setti. Mutta ei minun liikunta ole pelkästään jumppaa, sillä jumpan ohella olen käynyt joka päivä kerran tai kahdesti kävelemässä. Aina joku on ollut mukana (yksin en halua/uskalla vielä liikkua ulkona), yleensä mies hevosen tai koirien kanssa. Aktiivisuusrannekkeessa alkaa olemaan yli 4000 askelta enemmän sääntö kuin poikkeus. Eilen sain myös kuntopyörän käyttööni tänne kotiin ja ensimmäinen kilometri on nyt poljettu. Joten hurjaa tahtia on kyllä paraneminen lähtenyt käyntiin ja olen ihan mykistynyt asiasta. Tällä viikolla kävin myös lääkärissä paaritaksilla uusimassa ja suunnittelemassa kipulääkitystäni. Minut leikkauksen jälkeen kotiuttanut lääkäri ajattelin että lääkityksen voi lopettaa kuukauden jälkeen kuin seinää. Helvetin fiksu lääkäri. Noh, nyt minun oma lääkäri suunnitteli minulle lääkityksen pariksi kuukaudek...

Minä ja minun hevoseni vuonna 2009 Olen ratsastunut 8-vuotiaasta ja se on niin osa minua, aivan samalla lailla kuin hengittäminen tai syöminen. En osaisi kuvitella elämääni ilman ratsastusta ja hevosia. Elämäni ensimmäinen stoppi harrastukseen tuli keväällä 2006 kun selkäni leikattiin. Hevosen selkään palasin kuitenkin jo talvella 2007, mutta meni kuitenkin yli vuosi ennen kuin pystyin ratsastamaan koko tunnin ratsastuksenopettajan valvovien silmien alla ryhdikkäästi, itseni kantaen ja pitäen korsettilihakset töissä. Niin ja saaden hevosenkin liikkumaan samalla. Ratsastushan on mitä parhainta harjoitusta vatsa- ja selkälihaksille, niin pinnallisille kuin syvillekin. Myös lantionpohjalihakset, reisilihakset ja pohkeet joutuu hommiin. Vähiten töitä ratsastaessa on käsilihaksille, hevosta kun oikeasti hidastetaan istunnasta ;) Mutta ratsastus on todellakin kokonaisvaltaista harjoitetta koko keholle. Minun parhaat sykkeet on tunnilla olleet päälle 200 ja kaloreita on palannut yl...