Minä ja minun kipu-elämäni

Taas kutsuu Helsinki ja Orton minua. Itseä vähän jännittää kuinka kuntoutus tulee sujumaan sillä kivut ovat kasvussa ja vieläkin on vähän heikko olo tuosta kuume-flunssasta.  Kävin kaverini kanssa lauantaina Powerparkissa vähän leikkimässä lapsia. Selkä kesti hyvin laitteet, illalla sitten huomasi että on tullut käveltyä ja heiluttua jos jonkinlaisessa hilavitkuttimessa. Oma vikahan nämä kivut nyt ovat, mutta pakko oli käydä tälle kesälle huvipuistossa sillä tämän syksyisen selkäleikkauksen jälkeen minä en välttistä saa enää mennä laitteisiin riekkumaan kun on rautaa ja uutta luuta selässä. Nyt on myös saatu antibioottikuuri syötyä. Toivottavasti kuuri auttoi ja saatiin tulehdus kuriin. Tosin ihmetyttää kovin kun ei mitään uusintapissa-testiä määrätty, sillä edelleenkään en tunne pissaamista eli en tunne kirvelyä yms. jos tulehdus vaivaakin vielä ja katetrointiakaan en ole jättänyt. Tosin nyt kun on ollut tuo kuuri ja samaan aikaan kuukautiset niin en ole viitsinyt katetro...

Mun tekis mieli heitellä kärrynpyöriä, vetää voltteja ja juosta huutaen ympyrää pihalla. Tällä selällä kun niitä ei voi tehdä niin tyydyn moisiin temppuihin vain mielessäni. Uskomatonta, mutta totta. Kamera löytyi Rovaniemeltä. Luultavasti kukaan ei ole kameraa huomannut vaan junan siivooja on sen ottanut talteen ja vienyt löytötavaratoimistoon. Ihan sama miten on mennyt, pääasia että kameran löytänyt ihminen on ollut rehellinen. Hitunen uskoa on valettu lisää ihimiskuntaa kohtaa minun mielessäni. Eilen ajatus siitä, että en enää ikinä saisi kameraani takaisin, oli todella ahdistava. Jotenkin se myös eskaloitui kipuihin. Olin kamalan kipeä eilen illalla ja yöllä. Itselle kun valokuvaus on joka päiväistä, rakas harrastus ja tässä rahatilanteessa uuden kameran osto olisi ollut täysin mahdotonta. Joten SUURI KIITOS sinulle joka kameran olet löytänyt, jos jostain syystä sattuisit blogiani lukemaan. Sinulla on kultainen sydän ja avoin mieli. Nyt menen nukkumaan pienet päivä...

Kun elämässä ei aina kaikki mene niin kuin Strömsössä, ei edes lähellekään. Sanotaanko että viisi viimeistä päivää on enemmän ja vähemmän menny päin mäntyä. Meillä tuli miehen kanssa kaksi vuotta avioita täyteen tällä viikolla ja lähdimme sitä juhlistamaan Päivä Tukholmassa- risteilyllä. Tiesin jo siinä kohtaa, että selkä ei tykkää reissusta. Kaksi junamatkaa 3 päivän sisään, kaksi yötä muualla kuin omassa sängyssä ja siihen päälle käveleskelyt Helsingissä, laivalla ja Tukholmassa. Olin varautunut siihen, mutta välillä on pakko päästää yläkerta tuulettumaan alaselän kustannuksella. Kuva: Viking Linen kotisivut Olen potenut pitkäksi venynyttä nuha-köhää 2,5 viikkoa ja luulinkin sen sittenkin olevan  jotain allergiaa, kun se ei hellittänyt. Ei vaikka vedin ja vedän edelleen Panadolia jo 3 g päivässä+muut lääkkeet. Ensimmäisenä iltana laivalla tunsinkin oloni väsyneeksi ja viluiseksi. Ajattelin sen olevan siitä johtuvaa, kun olin tiputtanut lääkitystä jotta voisin ottaa m...

Olen valottanut teksteissäni kipukroonikon elämää niin hyvässä ja pahassa. Tavoitteitani ja tulevaisuuden toiveita. Nyt voisin kertoa mikä kaikki pitää minut kiinni tässä elämässä, auttaa kipujen keskellä ja kantaa eteenpäin joka ikisenä kipupäivänä. Perhe ja ystävät Minua on suotu maailman ihanimmalla ja kärsivällisimmällä puolisolla. Kyllä parisuhteen toisen osapuolen kipuilu hankaloittaa ja vaikeuttaa yhteiselämää, mutta olisi elämäni ilman maailman parasta aviomiestä huomattavasti hankalampaa. Hän on minun kallioni, majakkani ja turvasatamani. Mutta en oikein malta odottaa sitä, että päästään elämään ns. normaalia arkea ilman suunnittelua kuka/mitä/milloin tuo minulle polttopuita, leikkaa nurmikon, hoitaa elämet yms. Aikalailla koko meidän yhteisen taipaleen aikana olemme menneet minun selkäni tahtiin, olisi ihana elää myös elämää ilman sen sanelua. Oma perheeni ja naimakaupan saatu toinen perheeni ovat myös minun suuri voimavarani. Varsinkin vanhempani ovat tukeni ja ...

Kädestä on nyt tikit poistettu. Ei ollut mitenkään miellyttävä kokemus sillä käsi on vielä kovasti turvoksissa ja tikit olivat painuneet syvälle. Onneksi koettelemus oli lyhyt ja nyt on käsi siinä kunnossa, että haavaa voi alkaa rasvaamaan ja tekemään kaikkia minun saamiani jumppaliikkeitä.  Onneksi haava näyttää siistiltä, joten eiköhän ajan kanssa arvesta tule huomaamaton. Kättä olen joka päivä jumpannut ja saankin käden hyvin nyrkkiin ja peukalolla pystyn koskea jokaista sormea. Saan myös peukalon pikkurillin tyveen. Ranne on vielä vähän jäykkä, mutta kyllä sekin on alkanut vetrymää kun jaksaa liikuttaa edestakaisin. Joten nyt näyttää siltä, että leikkaus on onnistunut hyvin. Tunto on palannut käteen ja sormiin, välillä esiintyy sormenpäiden puutumista mutta sekään ei ole enää kokoaikaista. Mitä tulee minun painonpudotus-prosessiin, niin viime punnituksessa vaaka näytti 12,1 kiloa vähemmän kuin aloittaessa dieetin toukokuussa. Joten saan olla ja saa luvan myös Pirkk...

Nyt on oikea räpylä leikattu. Diagnoosihan oli G56.0 eli Syndroma canalis carpi l. dx. ja hoitona tähän vaivaan päädyttiin siis leikkaukseen eli keskihermon vapautukseen. Päiväkirurginen operaatio oli nopea. Aamulla piti olla sairaalassa klo 7.30 ja kotiin pääsin saattajan kanssa lähtemään klo 12.15. Leikkaussalissa olin korkeintaan 35 minuuttia ja itse leikkaus kesti varmaan vartin tai 20 min.  Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa ja verityhjiössä, minulle uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus lääketieteen saralla. Piikkikammoisena, heti kun kuulin että puudutuksessa tehdään leikkaus, pyysin esilääkitystä kun jo pelkkä leikkaus jännitti aivan kamalasti. No, eihän tämä suunnitelma mennyt ihan niin kuin oli ajateltu. Minä könysin leikkauspöydälle johon minulle tuotiin polvien alle kolmion mallinen tyyny helpottamaan selkäni tilaa leikkauksen ajaksi. Ihana leikkaussalitiimi <3 Vihdoin hoitaja alkaa hakemaan suonia vasemmasta kädestä että saisi tipan siihen. Sa...

Minulta on moni kysynyt millaista on kipukroonikon elämä. Muille kun minun elämä vissiin avautuu silleen, että makailen vain kotona, nautin elämästä, nukun pitkään ja touhuan omiani. Kun enhän minä voi kipeä olla kun minulla ei ole mikään paikka paketissa, kipsissä tai tikeillä kursittu kasaan. Ja kun minä hymyilen! Niin no, kun sitä itkuakin on tullut kokeiltua ja sekään ei auta. Joten yritän tässä tekstissä parhaani mukaan avata kipupotilaan elämää. Mutta älkää lukeko tätä kuin piru raamattua, jokainen kipupotilas on omanlaisensa ja jokaisen kivut ovat erilaiset. Tämä on juuri minun , yhden kipukroonikon elämää. Kipuhan jaetaan kahteen kategoriaan, akuuttiin ja krooniseen. Akuutti kipu on äkillistä, lyhytaikaista kipua ja krooninen on pitkäkestoista, pitkittyvää kipua. Krooninen kipu voidaan jakaa vielä moneen eri alakategoriaan kuten neuropaattinen kipu. Minun kipuni ovat jo kroonistuneet, koska ne ovat kestäneet vuosia. Näitä minun kipuja yritetään hallita, saada e...