Minä ja minun kipu-elämäni

12.8 juhlittiin mun ja Horton-sarjan puolisvuotis-synttäreitä. HipVitunHurraa!!! Olisin voinut kyllä olla juhlimatta näitä... En olisi kyllä helmikuussa uskonut, että tämä sarja jatkuu näin kauan. Nyt alkaa itsellä olemaan se fiilis, että tämä ei lopu koskaan. Välillä on niitä päiviä, että kyllä tämä tästä. Loppuvuodesta palaan töihin osa-sairauspäivärahan turvin, koska occipitaali-puudutus ja 8.8 saadut botox-pistokset ovat vähentäneet taustasärkyä (sitä esintyy edelleen 24/7 mutta sen voimakkuus on pienentynyt) ja maksimikohtausmäärä per päivä on pienentynyt 8 -> 6. Mutta sitten on taas niitä päiviä kun kun yö on ollut ihan perseestä, mun niskat on kuin rautakanki, pää ei käänny mihinkään, leukaa repii, nenässä on kauhea paine, joku polttaa mun silmää ja otsan takana on menossa sähkövasara-bileet. Niin silloin iskee se epätoivo, tunne siitä että onko millään mitä väliä, voiko mikään muuttua. Sairasloma sen kun jatkuu, autolla ajokielto jatkuu, tosin tuli myös käsky käyd...

Reilu viikko sitten pääsin nuppitohtorin juttusille ja aiheena oli psykoterapian mahdollinen aloitus. Oma mielenterveyshoitaja ja työterveyslääkäri olivat molemmat vakaasti sitä mieltä, että hyötyisin kovasti siitä, joten sitä olin herra psykiatrilta hakemassa. Lausuntoa Kelalle siis. Tietty samalla reissulla arvioidaan minun mielenterveyteni muutenkin ja mielialani yms sekä tukeeko minun muu lääkitys riittävästi estolääkitystä jne. Eli tuollainen kartoitus/tukikäynti. Vino pino kaikenmaailman kyselyjä tuli täytettyä ja yli kaksi tuntia tuli avauduttua asioista herra tohtorille. Olin kuulkaa ihan loppu sen reissun jälkeen ja sain ihan jäätävän horton-kohtauksen. Mutta nyt lähti Kelaan hakemus psykoterapiaan sekä taas uusi sarake mun diagnoosi-listaan: F33.2 Toistuva, vaikea-asteinen reaktiivinen masennustila ilman psykoottisia oireita Noh, eipä tuota kenenkään tartte einstein olla että lopputulos makaa tuossa. Yli puoli vuotta jatkunut 24/7 kipu, järjettömät kohtaukset siihe...