Minä ja minun kipu-elämäni

HUOH, että voi ihmisen tehdä mieli herkkuja, ruokaa ja lisää herkkuja. Ärsyttävää kun oma kroppa on koukussa ruokaan ja mikään määrä ei tätä pohjatonta mahaa täytä. Nytkin mielessä pyörii ruoka, näkkileipä juustolla, kinkulla ja kurkulla tai uunituore, juuri leivottu pulla, mutta ei. Se on vatkattava pirtelö ja tyydyttävä siihen. Tottuukohan tähän koskaan, siihen että loppuelämänsä saa vahtia mitä suuhunsa laittaa. Missä vaiheessa kropasta tuli tällainen että se tarraa joka ikisestä kalorista kiinni. Teininä sitä saattoi vetää perhepizzan ja 1,5 litran kokiksen kerralla naamaan ja missään ei näkynyt. Nyt kun kävelee karkkihyllyn ohi, niin perseeseen pamahtaa 200 grammaa lisää läskiä pelkästä katsomisesta. Ja sitten on pakko kävellä toisen kerran ohi, että toiseenkin pakaraan saa täytettä ;) Onkohan naisena ja naisellisen painon pitäminen ollut aina näin vaikeaa? Onko nainen koko historian kaaren kytännyt peilistä kurvejaan, verrannut itseään muihin naisihin ja potenut huon...

Pahoitteluni pitkästä hiljaisesta jaksosta mutta elämässä on sattunut ja tapahtunut kaikkea hyvää ja ihmeellistä. Olen myös vain nauttinut kivuttomasta elämästä ja harrastamisesta. Mutta, mutta. Olen aloittanut vihdoin ja viimein huhtikuun lopussa työkokeilun. Pääsin minulle tuttuun paikkaa treenaamaan että vieläkö minusta on prosessinhoitajaksi. 6 tunnin työpäivät, normi vuorokierrossa olen eli 2 aamua, 2 iltaa, 2 yötä ja 4 vapaata. Vakituinen työntekijä minun tukena ja turvana jotta saan rauhassa kokeilla kestääkö selkä valvomossa istumista, kierroksia ja muita operaattorin hommia. Kaksi kiertoa olen ollut jo töissä ja hyvältä on tuntunut. Väsynyt olen tietty ollut, mutta en kipeä. Ainuttakaan kipulääkettä en ole joutunut ottamaan vaikka liikkuminen, autolla ajo yms on tämän työkokeilun myötä lisääntynyt. Poijaat toivottamassa mammalle hyvää yövuoroa, ryökäleet ;) Myös harrastukset ovat pyörähtäneet käyntiin. Reilun kahden vuoden tauon jälkeen kävin ratsastustunnilla...